tiistai 31. elokuuta 2010

Työttömän arkea

Tänään on ollut ensimmäinen virallinen päiväni työttömänä. Ajatukset ovat kuitenkin olleet töissä. Onneksi neulominen ja sen suunnittelu vievät ajatukset aina mukavasti muualle. Harunin langat ovat edelleen kadoksissa, mutta toisaalta puikotkin ovat käytössä. Ehtiihän sitä. Kai.

Kollaboraatiopeiton kanssa alkaa olla kiire. Sovimme että muutama tytöistä työstää palat yhteen ja me muut teemme tarpeeksi tilkkuja. Deadline on kuitenkin liian aikaisin meidän kaikkien kannalta, joten suurin osa hommista lankesikin yllättäen minulle. Mikäs tässä, kyllähän tuota yhdistelyä voi harrastaa.

Lisähuomiona tahtoisin ilmoittaa uuden puhelimeni saapuneen: Samsung Galaxy S. Tällä nyt sitten tehdään kaikkia hienoja juttuja ja toisinaan blogataankin.
Puhelimen myötä olen tajunnut kuinka paljon oikeastaan kerronkaan itsestäni internetissä. Puhelimessa on nimittäin Social Hub, jonka kautta saan linkattua monta eri palvelua yhden ohjelman alle. Apua. Pitänee olla hiljempaa netissä. Mähän kerron muuten kohta koko elämäni. Apua.

torstai 26. elokuuta 2010

Lahjasukat

Valmistuivathan nuokin vihdoin. Omassa jalassa näyttävät hassuilta, kun hieman pienemmälle jalalle ne neuloin alunperin. Mallina Iso Gnun blogista löytyvä Tiinan pitsisukat.

Tällä viikolla on tehty paljon firman juttuja. Painoin tyynyliinoja ja kasasin rastirataa. Taiteellista. Haikeudella teen, sillä ensi viikosta alkaen olen työtön. Ihan omasta halustani lähden, mutta ensi kertaa elämässäni joudun tyhjän päälle. Pitkälle pääsin ilman työnhakuun liittyvää paniikkia. Ja olisivat ne minut firmassa pitäneet. Joskus ei vaan asiat mene hyvin ja täytyy tehdä vaikeita päätöksiä.

Mutta niitä mun asiakkaita tulee kyllä eniten ikävä. Sitä varten itken varmaan kymmeniä litroja suolaisia kyyneleitä tulevien viikkojen aikana kun räin kattoon ja mietin mitä tekisin elämälläni. Niin, ja neulon tietenkin.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Julkineulontaa

          Knitting in public

Neulon nykyisin monissa kulkuneuvoissa. Aloittaessani neulomisen lukioaikoina, oli kynnys julkineulomiseen melko korkea. Vasta parin viime vuoden aikana olen oikeastaan tajunnut, ettei muiden mielipiteillä ole niinkään väliä. Ne jotka yleensä tuijottavat, ovat itse asiassa kiinnostuineita siitä mitä teen. Harvemmin kukaan negatiivisessa mielessä kommentoi.

Pienille ihmeille on valmistunut jo monta tilkkua. Itselläni lienee menossa kuudes, yhteismäärässä mennään varmaankin parinkymmenen tienoilla. Tai toivoisin niin. Onhan tässä vielä muutama viikko aikaa kasata ensimmäinen peitto. Saa nähdä mitä lapsen äiti on mieltä.

Printtasin jo Harunin ohjeenkin, mutta langat ovat kadoksissa. Pitänee etsiä tarkemmin, jossain ne tuolla kyllä ovat. Synttärisukatkin edistyvät kovaa vauhtia. Kantapäät ja toisen puolikas ovat vielä kesken. Kuvia tulee kunhan kerkiää.

tiistai 10. elokuuta 2010

Opettelua ystävien kesken

Tänään ja huomenna opetamme kavereita neulomaan tilkkuja. Tänään oli ensimmäinen oppitunti ja täytyy myöntää, että vasurin on vaikea opettaa kuvassa olevaa oikeakätistä. Peilikuva-ajattelu ei ole koskaan ollut vahvimpia puoliani, tänään se tuli taas todistettua.

Eksyin tänään pikapikaa Menitalle, koska tarvitsin kaverille lainaan puikot. Knitprota ei tietenkään ollut hyllyssä, joten jouduin tyytymään Addin bambuihin. Kyllähän nekin ihan mukavat ovat.

Flickrin käyttöehdot ovat muuten näemmä muuttuneet viikon aikana ja linkkaaminen on lähes täysin mahdotonta. Osaako joku neuvoa mitä pitäisi tehdä?

maanantai 9. elokuuta 2010

Töiden lomasta

Viikko vierähti odotettua nopeammin. Jostakin syystä neulomiseen ei tuntunut jäävän aikaa leirillä laisinkaan, vaikka lahjasukat olivatkin mukana. Ehdin tehdä ehkä neljä kerrosta sukan varteen. Sen sijaan kuvassa näkyvät työvälineet olivatkin sitten käytössä sitäkin enemmän. Soitin kitaraa niin paljon että sormenpäät ovat vereslihalla.

Neulomiseen ei ollut myöskään intoa sään puolesta; joka päivä olo oli kuin saunassa istuvalla. Ainoa poikkeus oli se, että meillä oli vaatteet päällä. Ensimmäistä kertaa ikinä vaatevarustukseni oli riittämätön, sillä puhtaat paidat loppuivat kaksi päivää ennen leirin päättymistä. Tästäkään syystä villalanka ei houkuttanut kovinkaan paljon.

Huomenna sisustan työpaikan tiloja ja siirryn sen jälkeen kuuden päivän vapaille. Ihanaa. Sitten ehtii neuloa.