tiistai 7. syyskuuta 2010

Kaikki kaverieni vauvat osa 1

Huh, vihdoinkin edes tässä kunnossa! Yhdistimme tyttöjen kanssa tilkkuja kuusi tuntia! Argh. En halua tehdä sitä hetkeen uudelleen.

Seuraava peitto onkin tulossa vasta jouluksi ja tilkkujakin on vielä jonkin verran jäljellä. Loppuhuolittelu jäi tämän peiton osalta minun huolekseni, saa nähdä saanko laitettua taustakangasta sunnuntaihin mennessä paikoilleen. Blokkaaminen meni hieman vinoon ja suunnittelemani höyrytys ei ehkä enää kiinnostakaan. Olen nimittäin viikon sisään työstänyt tätä peittoa reippaat 20 tuntia! Vaikka tilkkuja tein loppupeleissä semmoiset kahdeksisen kappaletta, suurin työ oli päätellä joka ainoan tilkun (ja lisäksi kymmenen tilkkua joita ei näy kuvassa) langanpäät! Huoh!

Jälleen saa bongata virheen, en jaksanut siinä kuudennen tunnin kohdalla enää miettiä ja jokin meni vikaan. Jep. Näin käy nähtävästi aina.

Mutta löysin tänään neuroottisen neuleystäväsielunkumppanikaiman! Minusta esimerkiksi sukkia tehdessä on todella tärkeää että molemmissa sukissa on yhtä paljon silmukoita ja kerroksia. Inhoan neuleohjeita jossa sanotaan "tee 15cm ja sitten sitä ja tätä". Minä ainakin lasken joka ainoan kerroksen ja teen siihen toiseen sukkaan saman verran! Onneksi joku muukin oli samaa mieltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti