keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Harmaata syksyä

Huomasin äsken kuvia ottaessani, että harmaa on ollut viime viikkoina in. Ainakin minun kohdallani. Saanko esitellä viimeisimmät tekemiseni? Valoa ei tunnu enää riittävän kuvaamiseen missään, mutta ei ahdistuta siitä, eihän?
Heijastinhanskat. Itse heijastinlanka näkyy huonosti, mutta juuri sen verran että autoilija saattaa nähdä jotakin. Onneksi on myös muita heijastimia käytössä. Kivat Hanskat, suhteellisen kiva lankakin. Novitan Luxus Alpacaa, jota sain lankomieheltä viime jouluna kaksi kerää. Näihin meni melkein tasan yksi kerä. Knitpron puikot muuten sopivat projektiin mahtavasti! Kolmosilla sain aikaiseksi.
Tässä läksiäislahja kollegalle. Lanka ei ole kovinkaan mukavaa, Raggegarnin "lahjoituslankaa". Nordialla on sunnuntain sukkalankatarjous; yli viiden euron ostoksista saa yhden langan korista mukaansa ilmaiseksi. Siten tämäkin meille päätyi. Tai kaksi kerää tätä. Punainen lanka on seiskaveikkaa, sitä samaa mistä väkersin Allut.
Ikuisuuspeittoni Green Beans. Tätähän on siis tehty ja purettu jo moneen kertaan kun en ole päättänyt millä tavalla tämän toteuttaisin. Tuplana virkkaan, katsotaan tulisiko joskus valmista. Enemmän olen ainakin saanut aikaiseksi kuin muissa yrityksissä. Lankana Gjestalin Nagano, kahta eri vihreää. Toivottavasti saan vielä jonkun kolmannenkin värin.

Sain Lahjasukat muuten vihdoni annettua eteenpäin. Teini oli iloissaan että olin muistanut häntä. Saa nähdä meneekö käyttöön kuitenkaan.

On hankalaa nukkua öisin. Joka ainoa syksy tulee vaihe, jolloin valvon yöt ja nuokun päivät. Harmi että se tuli nyt, pitäisi juuri nyt olla niin paljon tehokkaampi. En vaan saa aikaiseksi töissä mitään. Snif. Viime yönä meni kuuteen aamulla, edellisyönä sain unta neljältä. Tänäänkin olisi pitänyt suunnitella opetusta, mutta en saa aikaiseksi. Siis bloggaan. Ja nuokun. Ja ahdistun. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti