keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Kesävoit aka Turnerit

Lomaillessa olen saanut jotakin myös valmiiksi. Joululahjat unohdin tietenkin kuvata, mutta tässä melkein pakettiin päätyneet, sittemmin ensi vuoden lahjalaatikkoon päätyneet sukat.

Lanka on SNY-vaihdon viime kierroksella saamaani Malabrigoa. Alun perin olin ajatellut näitä äidilleni lahjaksi, mutta vihreä tuskin häntä kovin innostaa. Meinasin jo nimetä nämä liskosukiksi, sen verran hauskasti tuo kuvio tulee esiin tässä värityksessä. Päätin kuitenkin pitää nimen Turner, värin mukaan. Puikkoina toimivat ne koivupuiset 2,5 puikot, jotka ihan mukavasti toimivat, kunhan niihin tottui. Liukumista niissä ei ainakaan tapahtunut.
Kuvat on otettu nopeasti auringon ollessa esillä. Tajusin viisi minuuttia ennen lähtöä että siellähän se möllöttää taivaalla. Ihanaa kun valoa alkaa taas tulvia ovista ja ikkunoista. Toivottavasti.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Kaikenlaisia SNY-paketteja monikossa

Noniin, kierros on nyt minun kohdaltani täysin paketissa. Mukavaa oli jälleen, saa nähdä osallistuisinko vielä yhdelle kierrokselle. Työt vaan tuntuvat keväällä painavan päälle ihan tarpeeksi. Saa nähdä.

Sain tänään viimeisin paketin postissa, ja se sisälsi seuraavaa:
Neljä kerää Merinolankaa johon en ole aiemmin törmännyt, laukkukahvat, lehden, kortin ja joulukarkkeja. Jälleen kerran kiitos SNY, Heinukka! Pakettejasi on ollut suuri ilo avata!

Itsehän lähetin paketteja Ingelle, mutta onnistuin paljastamaan itseni jo joulukuun pakettirumban alkaessa. Se ei kuitenkaan menoa haitannut! Inge oli niin mukava, että kysäisi osoitteeni ja lähetti minulle kiitospaketin, joka kyllä oli täysi yllätys! Ja katsokaas kuinka kiva!
Ja meidän pöydällähän ei mitään sotkuja ole taustalla.. Ehei.. Mutta siis, ihana lahja! Tällä kierroksella on ollut kyllä ilo olla mukana.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Elokuvissa

Kävin viime viikolla päivänäytöksessä katsomassa huonoa elokuvaa. Tosin tiesin jo etukäteen, ettei mistään eeppisestä elokuvaelämyksestä ollut kyse, joten otin mukaan neuleen ja katsoin leffan rennolla otteella. Muita neljää ihmistä ei näyttänyt neulomiseni häiritsevän, joten ottanen neuleen toistekin mukaan myös elokuvateatteriin.

Olen muuten ehtinyt jo paketoida osan valmiista neuleista ennen kuin kuvasin ne, joten päivittämistahti tuskin ainakaan kiihtyy jouluun mennessä. Pahoittelut siitä.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Marraskuun SNY-paketti

Kävin tänään postissa hakemassa marraskuun neuleystäväpaketin. Sisältä löytyi neljä kerää Dropsin Karismaa, mittanauha, joulukoristeita, teepusseja ja serviettejä. Varsinkin nuo langat ovat taas ihania, Karisma on iiiihanan pehmeää! Yhden joulukoristeen jätinkin jo töihin oman pöytäni ääreen. Siellä se koristaa adventin aikaa.
Kiitos taas SNY! Ihan tylsää kun kohta vaihto loppuu, olet ollut kyllä hyvä arvaamaan mistä pidän!

torstai 1. joulukuuta 2011

Joulun taikaa

Olen joskus ammoisina aikoina seurustelumme alkajaisvuosina tehnyt miehelleni joulukalenterin. Ompelin sen silloin käsin, jokaisen luukun erikseen ja kiireellä. Kalenteri kesti vuosia, mutta kyllästyin sen suoranaiseen rumuuteen, joten heitin sen pois vuosi, pari sitten. Tänä vuonna päätin tehdä kuitenkin uuden ja paremman.

Kuten arvata saattaa, en miettinyt asioita ihan loppuun saakka. Aloitin liian myöhään ja hermostuin. Siitä seurasi kaikenlaisia vinosaumoja, jotka onneksi eivät haittaa lopputuloksessa. Kuten kuvasta näkyy, suunnittelemattomuus on ollut osa tuotantoa. Mies kuitenkin on tyytyväinen, joten en valita. On se mies kummiskin niin ihana. Mun mies.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Viikonlopun ostossaldo

Olen ruvennut toipumaan Tampereen reissusta mm. eilisellä migreenikohtauksella. Kaikesta säädöstä ja tilin tyhjyydestä huolimatta olen kuitenkin tyytyväinen ostoksiini ja itse reissuun.

Vaeltelin ympäri messuja ja hipelöin vaikka mitä kivoja lankoja, mutta pidättäydyin ostamasta kunnes Puffala ja Hopeasäie saivat minut koukkuun. Mukaan lähti ihana sininen vyyhti, josta teen siskolleni pannan. Sisko näytti tykkäävän väristä myös.

Olen jo pitkään himoinnut keltaisenoransseja värejä langassa kuin langassa. Se on hämmentävää, mutta päätin antaa tälle himolle periksi sukkalangan muodossa. Väri on nimeltään Kaura, lanka on Hopeasäikeen Sukkaa. Ihana väri, ihana tuntu. En malta odottaa että puikot tyhjenevät ja saan aloittaa tuosta jotain tosi ihanaa!

Näitä on vilahdellut vuosien ajan blogeissa. Nyt minullakin on omani. Toimivat ja kätevät. Eikä kovin hintavatkaan normihintoihin verrattuna.

Ostin myös jotain pientä kivaa Salaiselle neuleystävälleni, mutta ei siitä sen enempää.. Vielä.

Sunnuntaina kävin Kaapelilla jonkinlaisilla markkinoilla. Teemana oli Viro ja sen mukaista tavaraa sekä elintarviketta oli myynnissä. Käsitöitä oli tarjolla todella paljon ja kyllähän sieltäkin sitten jotain mukaan lähti.

Nämä kasvivärjätyt kerät lähtivät mukaan suomalaiselta pariskunnalta, jonka mökki sijaitsee jossakin päin Hiidenmaata. Ajattelin raidoittaa sukat. Veikeät sellaiset. Odottakaahan vaan!

Erään kojun kohdalla huomasin nämä suloisuudet pöydällä. Ok, ne on tehty koneella neuloen, mutta silti. Käsityötä edelleen kelkankin kanssa säätäminen. Mietin noita pitkään ja totesin, että jollei kukaan osta käsitöitä, on niitä ihan turha tehdä myyntiin. Lauantain messubudjetista oli jäänyt rahaa juuri noiden lapasten verran, joten mukaan lähtivät. Hieman karkeaa villaahan nuo ovat, mutta aika ideaalit lumisotaan.

Kaikenkaikkiaan siis hauska viikonloppua käsityöjuttujen merkeissä. Nyt yritän saada kasaan ajatukset siitä etten neulo edelleenkään kenellekään jouluksi mitään (paitsi ehkä ihan vähän tai vähän enemmän..) ja säästän itseni näin joulustressiltä. Ja hei, joulun odotushan alkaa oikeasti vasta sunnuntaina, joten ei stressiä..

lauantai 19. marraskuuta 2011

Manse

Kävin tänään Tampereella, messuilla. Seurani perui viime hetkellä tulonsa, mutta se ei touhua haitannut.

Messut olivat kyllä aivan eri maailmasta kuin viime viikonlopun "kädentaitomessut". Ok, vieläkin oli kaikenlaista yrittäjää, mutta voi niitä kivoja kojuja! Harmittaa vaan kun en sitten kysynyt kojujen pitäjiltä lupaa kuvaamiseen, minkäänlaista todistusaineistoa ei itse messupaikalta ole.

Pidän matkailusta. Ja rakastan neulomista junissa. Se on jotenkin ekstrarauhoittavaa, en tiedä miksi. Matkan aikana sukkakin sai pituutta urakalla. Projektipussukka on muuten vieläkin ihana!

Sekalainen pussillinen tavaraa. Näistä ehkä kuvaa myöhemmin. Kivaa oli, vaikka pitkään en jaksanutkaan olla. On nuo manselaiset mummot aika kovia kyynärpäistään. Ei voi muuta sanoa.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Hymyilyttävä palkka

Minä olen taas aloittanut kitaraopettajamaiset elkeet. Niin. En tahallani, vaan pyynnöstä. Olen jo muutaman tunninkin pitänyt, ja ehkä ihan tyytyväistä porukkaa on niillä ollut.

Olen kuitenkin päättänyt, etten halua rahallista palkkiota tunneista. En jaksa säätää niiden kanssa, ja harmaa talouskaan ei houkuta, joten päädyimme erään oppilaamme kanssa vaihdantatalouteen. Tänään mukanani kotiutui ensimmäinen vaihdannan tulos. Minä siis olen opettanut viisi sointua ja muutaman biisiin, tämän olen saanut vaihdossa:
Se on projektipussukka, hieno sellainen. Oppilaani väitti sitä noin sukkaprojektin kokoiseksi..

..siellä se jo suu ammollaan odottaa..

.. mutta minäpä syötin sille kaulahuivin! Ihan kivasti meni sisään ja pussukka myhäilee tyytyväisenä. Kuten uusi omistajansakin. Kiitos.

Tämän onnellisen tarinan alkuna oli oppilaani ja minun yhteinen kiinnostus neuleisiin, ja Baktus-huivini eräänä alkusyksyn päivänä. Sattumalta tajusimme molemmat olevamme erään suomalaisen ravelryryhmän jäseniä, ja siitä se sitten lähtikin. Ihan huippua!

Neulontarintamalla asiat etenevät hitaahkosti. Aloitin kuitenkin erään toisen projektin, liittyen itsenäisyyspäivään. Ei, en mene sinne Tarjan luo, mutta toiseen juhlaan kumminkin. En löydä tähän hätään kuitenkaan mitään tarpeeksi hienoa ja kaunista, joten vetäisen päälle pikkumustan ja yritän auttaa tilannetta asusteilla.
Kyse on työpaikkani järjestämistä, arvokkaista ja pitkät perinteet omaavista juhlista, jonne saapuu parisensataa vierasta. Aion säväyttää tällä kirjalaukullani, joka lienee osalle vieraista tutuhko..
Noh, pitäähän sitä vähän edustaa.. Musiikki kun kuuluu myös työnkuvaan kaiken muun ohella. Ohjeet löydät tuosta alta, mikäli itsekin kaipaat kirjalaukkua.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Jämälankasukat

Unohdin viime postauksessa näyttää raitasukat valmiina. Tässä siis näytillä, kolmosen puikoilla tehdyt jämälankasukat. Äärimmäisen istuvat ja kivat, jotka varmasti jäävät käyttöön.

Neljän päivän ajan olen siivonnut. Siivonnut kotia, joka ei kohta ole enää koti. Huomenna tulee käymään emäntä yhdessä välittäjän kanssa ja päättää hinnan, jolla kotimme myydään. Harmittaa, mutta emme me mitään tälle voi. Ei meillä ole rahaa tähän, joten joudumme muuttamaan. Minne, se on vielä arvoitus. Onneksi muuttoon ei tarvitse valmistautua huomenna, vaan myöhemmin. Siihen asti nautimme kodistamme, ja ehkä ennen joulua valmistuvasta parvekkeesta.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Kotikissa käy messuilla

En ole taaskaan kirjoittanut pitkään aikaan. Anteeksi. Blogiin kirjoittaminen on ollut monella tapaa haastavaa, osaksi siksi ettei mitään ole oikein valmistunut, osaksi siksi että ne jotka ovat valmistuneet, tulevat lahjaksi. Mitään blogattavaa ei siis ole ollut. Ennen tätä iltaa.

Saanko esitellä: Kotikissat valmiina! Vihdoinkin! Ohjeena toimi siis Neulekirjan Kulkukissa ja kotitiikeri (ravlink), joiden mukaan työstin sukkia elokuusta marraskuuhun. Lankana
Four Seasons Gründl Hot Socks Luxor, puikot ehkä 2,5 tai kolmoset. Pääsi nähkääs jo tuo pieni yksityiskohta katoamaan päästä.. Napit löytyivät omasta jemmasta, saavat luvan sopia. Hieman kireäthän nämä on, varsinkin sukkahousujen päällä. Kivat silti, lämpimät nimen omaan nilkan kohdalta. Väri on hieman syvempi purppura kuin kuvassa.
 
Kävin isänpäivän kunniaksi myös Helsingin kädentaitomessuilla. Voi pöh, miten huonot messut! Oikeastaan mitään järkevää ei ollut tarjolla. Mukaan lähti muutama vaijeri ja Novitan sukkalehti, sekin siksi että olen nähnyt blogeissa sukista hienoja sovelluksia. Mutta voi jee, eihän siellä ollut mitään! Onneksi epäilin tätä jo valmiiksi, enkä kasannut etukäteen kovin paljon odotuksia. Onneksi seura oli sen verran hauskaa että huonot messut eivät haitanneet. Rupesin tässä samalla haaveilemaan paremmista messuista ensi viikolle. Jaksaisiko sitä hipsaista Tampereelle saakka?

tiistai 1. marraskuuta 2011

Pieniin jalkoihin

Viimeisten vuosien aikana on tuntunut siltä että kovin moni tuttu saa lapsia. Olenkin neulonut viimeisen kahden vuoden aikana melkoisen kasan pieniä juttuja eri vauvoille. Pidän pienten asioiden neulomisesta, sillä ne ovat helposti palkitsevia; valmiita hetkessä. Ainoa haittapuoli niissä on se, että kaikki kyselevät laskettua aikaa :P

SNY-vaihdossa saamani kerät alkoivat heti muotoutua näiksi pikkuisiksi sukiksi. Kummitätini sai muutama viikko sitten tytön, joka varmasti kaipaa talveksi lämmikettä varpaisiin. Tein tarpeeksi isot, jotta näillä pärjää toukokuuhun asti. Minusta värit ovat iiiihanat keskenään, kiitos vielä SNY! Lankana siis Gjestalin Janne, puikot neloset ja koko ehkä jotain 20-22.

Näitä olenkin sitten vääntänyt jo ehkä elokuun lopusta. Hölmönä tökkäsin ne kitarakotelooni kun en saanut laukkuun mahtumaan, ja kitara reissasi näihin päiviin asti ihan omia teitään neule mukanaan. Nämä ovat menossa kummipojalle, ellei pieni taas kasva neuleista ohi. Minusta tämäkin väriyhdistelmä on oikein herkullinen. Lankana Regiaa, puikot kolmoset ja koko siinä 26 nurkilla.


Päätin yrittää lopettaa mahdollisimman monta aloittamaani työtä. Kotikissojen kanssa pääsin jo yli toisen kantapään kunnes tajusin tehneeni kaksi vasemman jalan sukkaa. Kiittimoi, kissat purkuun ja kantapää uusiksi toiselle puolen. Kyllä tuntui tyhmältä. Onneksi kaikki muut neuleet eivät ole olleet noin inhottavia minua kohtaan ja ne edistyvät paremmin.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Vihreänä kateudesta

Isoveljeni pyysi että tekisin hänelle mahdollisimman vihreät hanskat. Villalankojen syksyn trendivärit eivät onnistuneet säväyttämään, joten turvauduin akryyliin. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, kyseinen akryyli ei ollut aivan kamalaa neulottavaa.
Lankana Marks & Kattens Carolina, lankaa hieman yli kerän. Puikot neloset. Tuli suhteellisen hienot vaikka itse sanonkin. Akryylihanskoiksi ihan mallikkaat. Langan väri toistuu huonosti, tosi asiassa väri on kirkkaampi ja akryylimpi :)

Muistatteko muuten kun tein kesällä ne yhdet toiset vihreät hanskat? Niiden ohje on nyt löydettävissä täältä:
Muutenkin kiva kirja, suosittelen! Näemmä Ullakin on arvostellut teoksen. Ja kyllä, neuletiheys puuttuu ohjeesta, aika loppui kesken :P Kirjaa voipi tilata esimerkiksi täältä. Ja juu, ihan on ensimmäinen kirjoitettu ohje, jota ei kukaan ehtinyt tarkistaa. Jos siis löydät virheen, ilmoittele niin kurkataan läpi. Aika perushanskat jokaiselle joka on joskus pitänyt puikkoja kädessään ja muotoillut niillä jotain onnistuneesti. Ohjeen tarkoituksena olikin innostaa, ei kahlita.

Huomenna aion panostaa siivoamiseen ja ehkä valokuvaukseen ulkosalla. Haluaisin näyttää teille muutaman aloitetun ja ainakin yhden valmiin työn. Tämä kuukausi on ollut aivottomien neuleiden kuukausi.

torstai 20. lokakuuta 2011

Paketti saapunut!

Tänään odotti jälleen paketti kotona. Katsokaapa!
Sain neljä kerää Jannea, ihanissa väreissä! Kamera huijaa, nuo tummat ovat sellaista suklaan ruskeaa. Kortin päällä on nappeja ja lankojen päällä helmiä. Lisäksi takana pilkottaa karkkipussi, joka on päässyt jo tätä kirjoittaessa parempiin suihin. Kiitos SNY, hyvin oli apuri valinnut värin! Tykkään kovin!

maanantai 10. lokakuuta 2011

Uusia ja vanhoja töitä

Sain valmiiksi ensimmäisen vauvapaitani. Ei, ei meille ole tulossa perheenlisäystä eikä paidalle ole muutakaan käyttäjää tiedossa, päätin vain kokeilla josko osaisin tehdä paidan. Osasin.
Ohjehan on Suvi Simolan tekemä Raitaritarin raita-asu, joka vakuutti paidanteon helppoudella. Olisin saanut tämänkin paljon aiemmin valmiiksi, jos olisin viitsinyt neuloa hihat. Jouduin lähinnä arvioimaan pituuksia, sillä en osaa tehdä vaatteita pienille ihmisille. Näyttääkö tuo siltä että se vastaa minkäänlaisen lapsen todellista kokoa? Lankana kokeilin alesta löytämääni Novitan Miamia, joka yllätti hyvällä tavalla. Jonkinasteista laatuahan tuo on, vaikkakin akryylia. Puikkoina taisi toimia 3,5 pyöröt. Magic loopilla taasen toimin.

Tänään oli rentouttava päivä. Kaivoin siis hieman epämääräisten töiden laatikoita ja mietin mihin hommaan tarttua.
Ensimmäiset x-tuntia neuloin tätä. Olen hieman yli puolivälin ja aion selvitä tämän tekemisestä ennen kuin parveke valmistuu. Tosin sen kanssa tuskin on hätää, kävimme kurkkimassa  työmaata, eikä meillä ole edes kunnon lattiaa vielä. Tuskinpa valmistuu parveke siis lokakuun lopuksi elleivät pistä kunnolla vauhtia. Todennäköisesti huivi on valmis ensin.

Kyllästyin huivin aivottomuuteen ja kaivoin lisää keskeneräisyyksiä. Kummipoikahan on jo kohta kahden, joten hänelle tarkoitettu peitto on hieman myöhässä. Ei hätää, ajattelin silti tehdä tämän kasan loppuun. Olen viisaudessani kasannut langat ja  palaset yhteen paikkaan, hyvä minä! Viimeksi langat nimittäin olivat kadoksissa ja projekti hautautui vuodeksi. Enköhän tämänkin kohta valmiiksi saa, palasia on tekemättä ehkä kymmenisen kappaletta.


Sitten vielä loppukevennys: Vein yhden uusista huiveistani viikonloppukävelylle Ikeaan. Huivi tykkäsi. Ja minä myös.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Virkattu huivi

Lupasin pari päivää sitten kuvia tästä nopeasta välityöstä. Valitettavasti valaistusolot eivät olleet sen kummemmat anoppilassa kuin meillä, vaikka niin toivoinkin. Tässä silti jonkinsortin kuva virkkaamastani lämmikkeestä.
Anoppilassa on kivat korkkilattiat, jotka tuntuvat mukavilta jalkojen alla. Lattialla makaa myös virkattu huivi, Dropsin Karismasta kaksinkertaisena väännetty. Lankaa kului 200g ja koukkukokona toimi 6,5. Pehmeä, toimiva ja taatusti lämmin. Tuon saa kietaistua kivasti kahdesti kaulan ympäri, eikä jää kovasti ylimääräistä roikkumaan. Tykkään.

Oikea langan väri on valkoinen, ei mikään tuommoinen keltasävyinen valkea. Koittakaas kestää, kyllä täällä taas kohta saadaan oikeaakin valaistusta aikaiseksi.

maanantai 3. lokakuuta 2011

KYH-voitto

Voitin KYHssa palkinnon Lailalai Yarnzilta. Tänään postisetä soitti ovikelloa ja antoi mieheni käteen postipaketin. Minä tietenkin ryntäsin heti paketille ja ilmoitin että "mulle se on kumminkin". Ja olihan se.
Harmittaa edelleen ihan hirmusti että kuvausolosuhteet ovat ihan syvältä. Odotan kuin kuuta nousevaa tuon rempan valmistumista että pääsen taas parempaan valoon kuvaamaan. Kuvasta huolimatta langat ovat aivan iiiihanat! Ihan mahtava väriduo! Nyt kun vielä löydän oikean ohjeen näille ihanille. Värinä siis Fantasia Super Hero. Kiitos langasta Laika!

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Lämmikettä syksyyn

Sain aikaiseksi ommella sauman tästä jo kuukausia valmiista huivista. Kitchener stitch on liian vaikea ymmärtää keskellä yötä ja oikean käden kautta ymmärrettynä tällaisella blondille vasurille vielä kaksi viikkoa sitten. Tänään päätin että jos en osaa, saa tulla sellainen sauma kuin tulee. Kappas, saumasta tuli ihan passeli. Hyvä minä!

Ohjeena maksullinen Mohair Bias Loop (ravlink), joka oli kovin ylihintainen verrattuna itse ohjeeseen. Lankana kesän alennusmyynneistä koriin eksynyt Novitan Rose Mohair. Lanka on karheaa neuloa, mutta lopputulos on ihan mukava. Tosin luulen että se johtuu enemmänkin ohjeesta kuin langasta. Väittäisin että pehmeämmällä langalla tuo olisi ihanampi. Käyttöön se kuitenkin menee.

Tein pikaisena virkkaustyönä myös toisen tuubihuivin, mutta siitä kuvia myöhemmin. Viime postauksessa mainitsemani bolerohan ei valmistunut annetussa ajassa, joten näette sen todistusaineiston vasta myöhemmin. Boleron puuttuminen ei kuitenkaan häitä haitannut, vaan siellä juhlittiin iloisissa tunnelmissa kahden rakastuneen suhteen virallistamista. Loppuillasta vaihdoin korkokengät villasukkiin ja huomasin vasta kotona yömyöhäsellä ettei lanka ollut kaikkein paras vaihtoehto kulutusta kestäviin sukkiin. Kauniit ne ovat, mutta ensi kerralla muistan tämän. Flogging Mollyn tahtiin pomppiminen puisella lattialla sai pohjat näyttämään siltä että sukkia on käytetty jo monia vuosia. Noh, ainakaan ei harmita jos käytän niitä tästä lähin töissä puputossujen sisällä..

maanantai 26. syyskuuta 2011

SNY-paketti saapui!

Tänä aamuna kolahti vapaapäivän iloksi ensimmäinen Neuleystäväpaketti. Postikaverilla oli selkeästi into juosta nopeaan, sillä paketti aukesi tyypin tunkiessa sitä meidän postiluukusta sisään! Ajattelin huikata pikapalautetta, mutta nopsat jalat olivat kuljettaneet kaverin jo toiseen rappuun. Noh, onneksi mitään ei ehtinyt karata luukun ulkopuolelle. Ihme postikaveri, yleensä eivät ole tunkeneet edes t-paitalähetyksiä tuosta luukusta sisään. Taitaa jollain muullakin olla tänään maanantai..

Mutta itse pakettiin! Laatikosta paljastui Kaksi kerää Regian liukuvärilankaa, myrskytaivaan väreissä! Olen joskus miettinyt tuota lankaa, mutta jättänyt jostain syystä hyllyyn. Tuo värivaihtelu on kaikessa tummuudessaan rauhoittava. Ihana. Olemme samaa mieltä taivaan väreistä, SNY! Paketti sisälsi myös neuleystäväni itse tekemiä silmukkamerkkejä, jotka kuvassa tosin näkyvät surkeasti. Lisäksi paketista löytyi suklaata ja tuoksukynttilöitä. Kiitos SNY! Kirjeesi oli myös koristeltu oikein mukavasti!

Tällä viikolla neulotaan vain yhtä ja ainoaa asiaa, boleroa ystäviemme häihin. Tajusin että aika loppuu kesken ellen neulo nyt. Keittiössä odottaa siis lämmin pannullinen teetä, nostan kohta jalat ylös ja laitan telkkarin päälle. Sitten alkaa maratonneulonta. Huoh.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Huoh! Olipa kiireinen viime viikko! Onneksi pääsin muutaman päivän vapailla ja ehdin tehdä muutakin kuin töitä.

Olenkohan näyttänyt tämän huivin alun? Lankana on Three Irish Girlsin Lindon Merinoa, väriltään Grace Kellyä. Lanka on ihanan pehmeää ja suhteellisen paksua. Aloitin jollakin ohjeella, mutta totesin valmiin huivin tidennäköisesti kovin rumaksi sillä ohjeella ja päätin jatkaa tiivistä neuletta niin pitkälle kuin tuo 200g riittää. Haaveilenkin jo ihanasta huivista johon kietoutua parvekkeelle mentäessä. Väri ei muuten toistu ihan niin hyvin kuin pitäisi, se on oikeasti paljon sävyisämpi ja ihanampi.

Poden myös toisen sukan syndroomaa. Jostakin syystä se toinen sukka ei vaan suostu ilmestymään tyhjästä! Kummallista.. Noh, eivätköhän nuo valmistu. Tarvitsen nimittäin nuo puikot ihan muihin juttuihin joululahjoja varten. Olen myös ihan tyytyväinen tuohon raidoitukseen, parempia nuo ovat yhdessä kuin erikseen. Jälleen kerran tässäkin kuvassa valotus tekee sukista aitoa tummemmat. Ja kyllä, tähän kuvanlaatuun tulee muutos kun pääsen kuvaamaan taas ulkoilmaan. Koittakaa siihen asti kestää.

torstai 22. syyskuuta 2011

Neuloen ja ommellen

Sain jonkinsortin ompelukärpäsen pureman ja kaivoin esiin vielä uutukaisenhohtavan ompelukoneeni. Hetki meni taas langoittaessa kunnes pääsin tositoimiin. Aiemmin ostamani tilkut Marimekon myymälöiden alasajosta päätyivät neulan ja langan uhriksi. Alunperin niistä piti tulla jonkinasteinen tilkkupeitto, mutta hautasin idean tylsyyden varjolla. Niinpä tilkuista tuli kalenterin suojus. Ja kyllä, silittäminen kyllä auttaisi kaunistamaan tätäkin projektia, mutta kukas nyt jaksaa silitellä..
Ehkä noita saumojakin olisi voinut suunnitella ensin, mutta tulipahan oman näköinen. Sellainen minä olen, teen ensin ja suunnittelen sitten. Pitäähän sitä nyt kokeilla onnistuuko ajatus! Kaikenkaikkiaan ihan hauska projekti treenata saumojen yhdistämistä. Ostin nimittäin muiden bloggaajien tavoin muutaman kirjan alennusmyynneistä ja tunikoita tullaan tekemään varmaankin joululahjoiksi. Myös virolaiset huivit saanevat tulta alleen nyt kun kirja on oma.

Muistatteko sen ihanan suklaanvärisen lankavyyhdin jonka ostin rahattomana? No tässä se nyt muotoutuu. Mies halusi heti toiset sukat jotka ajattelin piilottaa pukinkonttiin, vaikka mies tietääkin asiasta. Nämä ovat rpm -nimiset sukat. Ihan hauska kuvio neulottavaksi, telkkarineule.

Päätin että näistä elintarvikevärjäilyistä saa oivat jämätossut. Näissähän väri ei pysy, joten niiden pitää olla paikassa jossa se ei häiritse. Parveketossuissa nämä lienevät kuin omassa elementissään. Ajattelin kokeilla virkkausta fiiliksen mukaan. Jatkoa seuraa..

Löysin taas lisää jämäkeria projekteihin. Pitäneekin kuvata se edellinen projekti kunhan saadaan kunnon valaistus.

Ensimmäisen SNY-paketin deadlinekin lähestyy. Kiirettä siis pitää.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Kuka söi muistikortinlukijan?

Onpas tylsää kun joku pölymonsteri on syönyt tästä talosta sen ainoan muistikortinlukijan jonka omistan. Älkää siis ihmetelkö kun päivitykset viipyvät. Ihan vain ja ainoastaan muistikortinlukijan vika, ei lainkaan neulojan joka sen on kadottanut..

Tässä kuitenkin valmista tavaraa. Mies tilasi sukat syksyn kunniaksi. Jostain syystä hän kaipasi raidallisia, eri värisiä sukkia. Noh, mikäs siinä. Lankalaatikoiden kätköistä löytyi sinistä ja valkoista, mutta punainen vaati värjäyksen. Muutama Kool aid vaan mikroon veden ja langan kanssa, ja lopputuloksena punaista Gjestalin Jannea. Hieman vaikutin raitojen vaihteluun, sillä olin kyllästynyt liian helppoon raidoitukseen. Nelosen puikoilla tuli suhteellisen tasaista jälkeä ja mieskin on hyvin tyytyväinen. Kuulemma töissä ovat kollegat harmissaan kun kotona ei heillä ole omaa neulojaa..

Väriaineeseen upposi myös tämä kerä, joka raidoittui kauniisti Äiti Theresa -tilkuksi. Teinien kanssa värjättiin monen monta kerää ja syksyn aikana tuotetaan muutamia tilkkuja hyvään tarkoitukseen. Toivottavasti neulominen on yhtä hauskaa kuin värjääminen oli yllättävää.

Jostakin syystä sukkien teko innostaa tällä hetkellä eniten. Vaikka sukkiahan meillä on kaapit ja nurkat täynnä. Huoh. Onneksi yksi teini oli kuullut toiselta että teen pyynnöstä sukkia. Saapahan tehdä taas jolle kulle ihan mittatilaustyönä. Tosin ensin pitäisi keksiä ne langat..

tiistai 6. syyskuuta 2011

Pelkkää jämää tarjolla

Pahoittelut blogitauosta. Näin se vaan joskus menee että blogi jää muun elämän varjoon. Ei hätää, olen kuitenkin tehnyt jotain tällä välin!

Jämälankakerät alkavat muotoutua erilaisiksi käyttötavaroiksi. Tässä ensimmäinen sukka, jonka aloitin kun mies oli nörtteilemässä Areenalla elokuun alussa. Näillä kun ei ole kiire, olen aina välillä ottanut ne mukaan eri paikkoihin ja tehnyt muutaman rivin.

Kolmesta purkista täynnä on enää alle puolitoista. Aloitin tämän projektin eilen jonkin hassun inspiraation voimalla ja ollaan jo reilusti voiton puolella.
Tässä hieman esimakua siitä mitä purkkien sisällöstä muotoutuu. Virkkaamalla tällä kertaa. Siitä syystä sormet sanovat jo sopimuksiaan irti. Taidan jatkaa vasta parin päivän kuluttua..

Syksyinen flunssakausi ottaa jälleen veronsa tästäkin työläisestä. Kolmen päivän vapaalla menen ja sairastun tietenkin. Niin mun tuuria.

maanantai 22. elokuuta 2011

Zukat

Kuten ehkä edellisestä merkinnästä huomasitte, kamera löytyi. Lupaukseni mukaisesti näytän muutaman otoksen Sivillasta tehdyistä sukista.
Jalat kohti kattoa ja kuvaamaan! Valaistus ei ole ideaali, mutta ehkä noista jotain pientä näkee. Kuvio on ihan omasta päästä, ei lainkaan vaikea. Puikot kokoa 2,5 ja lankaa meni alle kaksi vyyhtiä. Sivilla neuloutuu kuin itsestään, vaikka ohutta onkin. Kokonaisuudessaan miellyttävä neulottava! Nämä jalassa tanssin kavereiden häissä valssia lokakuussa. Toivottavasti.

Aloitusvimma senkun jatkuu. Mies pyysi uusia villasukkia, puikoillehan ne heti menivät. Jatkoin myös Galileoja, pitäähän ne saada valmiiksi ennen kuin talvi loppuu.. Käsiala on vähän eri tasoa kuin vuosi sitten, joten tulee hanskoistakin hieman eri kokoiset. Sen siitä saa kun aloittaa muttei lopeta ajoissa.

Neuleystävät saatiin tänään. Tästä se taas lähtee!

lauantai 20. elokuuta 2011

Tuunausta

Polkupyöräni on kokenut paljon muutoksia viime aikoina. Ensin se purettiin osiin, puhdistettiin ja siihen vaihdettiin uudet kumit alle. Runko sai värikseen mustan sen kamalan punaisen glitterin tilalle, ja tänään isoveljeni alkoi taiteilla mestariteosta runkoon.
Eikö olekin hieno? Ja tämä on vasta alkua! Pyörästä tulee kaikkein kaunein kaupunkipyörä tällä puolen maailmaa! Kun saan tuunatun korinkin kasaan, ajelen pakkasiin asti iloisena omasta, käytännöllisestä taideteoksestani. Niin, ja pitäisihän se pyörä tietty kasata takaisin kokoon, ja jarrupalat vaihtaa.. Mutta ajan silti ennen pakkasia. Piste.

Pari päivää sitten kävi muuten mahtava yhteensattuma: Bussissa neuloi toinenkin neuloja! En ensin tajunnut asiaa, mutta Ruoholahden kohdalla tajusin kurkkia ympärillleni ja parin penkin päässä nuori nainen neuloi palmikkoja. Pieni hetki teki minut hyvin iloiseksi, sillä en ole kovin usein nähnyt muita neulojia busseissa. Junissa joskus, bussissa kerran aiemmin. Kiva yhteensattuma kaikenkaikkiaan.

torstai 18. elokuuta 2011

Voi kamera, missä olet?

Juuri olin ajatellut innoissani että otan kuvia valmiista tuotoksista. Mitä tapahtuu? Kamera on kadoksissa. Höh. Ei kuitenkaan hätää, sillä pienen säätämisen jälkeen päätin ottaa kuvia kännykällä projektista, jonka ohjeen löysin etsiessäni tekemistä syksyn hommia varten.
En ole koskaan tullut miettineeksi miten erilaisista materiaaleista voi tehdä neulatyynyjä. Ja miten käytännöllinen tämmöinen pieni kapistus voi olla!

Marimekon myymälät lopettelevat muutamassakin nurkassa ja olen niistä etsinyt pieniä kangaspaloja suhteellisen halvalla. Tänään hamstrasin ehkä liikaakin, mutta kuvittelen tekeväni niistä jonkinsortin tilkkutäkin. Saa nähdä. Siihen hommaan tämmöinen pieni neulatyyny on kuitenkin oikein passeli.

Valmiiksi jo viime viikolla tulivat sukat Sivillasta, jotka on esitelty keskeneräisenä muutamaankin otteeseen. Onhan noita muitakin juttuja jonossa, jatketaan niistä kunhan kamera löytyy.

tiistai 16. elokuuta 2011

Tunnustus

Heh, raitasukan kautta sain tämän tunnustuksen. Suuret kiitokset!


"Tunnustuksen myötä kuuluu vastata sen mukana tuleviin kysymyksiin, kiittää sen antajaa sekä jakaa sitä eteenpäin 10 blogille. Kyseisille blogeille tulisi myös ilmoittaa tunnustuksesta."

1. Suosikkiväri: myrskyinen taivas, tähtitaivas, sateenjälkeinen ruoho (juu, ei nämä välttämättä ole "värejä", mutta kumminkin..)
2. Suosikkieläin: pingviini.
3. Suosikkinumero: 9 ja 7.
4. Suosikki alkoholiton juoma: Irtoteestä keitetty tee, mielellään vihreää tai valkoista.
5. Facebook vai Twitter? Facebook.
6. Intohimosi: Musiikki, taiteiden ymmärtäminen, käsityöt. Ihmisluonnon analysointi.
7. Saada vai antaa lahja? Antaa, ehdottomasti.
8. Suosikkikuvio: Epätasainen symmetria :)
9. Suosikkiviikonpäivä: Lauantai.
10. Suosikkikukka: Lemmikki ja auringonkukka.

Voi ei, en osaa jakaa tämmöisiä tunnustuksia ikinä kellekään! Sovitaanko että ottaa kuka kokee blogissaan omakseen ja kertoo kommentissa sitten ottaneensa? Melkein kaikki blogirollissa olevat blogit kun ovat saaneet tämän tunnustuksen kumminkin.

Parvekeremppa muuten alkoi eilen, joten kuvia ja päivityksiä joudutaan hieman odottelemaan. Täytyy nimittäin löytää uusi kuvauspaikka, joka ei tässä huushollissa olekaan se helpoin homma.. Valmistakin on kyllä tullut.