perjantai 8. heinäkuuta 2011

On aika purkaa ja on aika tehdä valmiiksi

Tämä helle saa pääni sekaisin siinä määrin että aloitin siivoamisen. Osittain tämä johtuu hienosta uudesta lankahyllyköstäni, jonka kävin ostamassa Ikeasta ehkä viikko takaperin. Hyllykköön aion mahduttaa kaikki lankani ja muutkin käsityöjuttuni, lukuunottamatta ompelukonetta ja kankaita. Tarkoitus olisi tehdä minulle oma soppi makuuhuoneeseen niin että saisin edes joitakin tavaroitani samaan paikkaan. Asuntomme on pienehkö kahdelle hamstraajalle joista toisen pitäisi tehdä töitä myös kotona. Häviäjänä tilankäytössä toimin minä ja työtarvikkeeni lojuvat edelleen mikä missäkin valmiina ensi viikolla jatkuviin töihin. Lomailen kuitenkin vielä innolla viikonlopun ja yritän pitää työtehtävien miettimiset taka-alalla.

Olen huomannut siivoamisen ja keskeneräisten töiden loytymisen myötä että purkaminen on jotenkin terapeuttista. Tämäkin hanska on vilahtanut blogissa, mutta en ollut siihen koskaan oikein tyytyväinen. Pääsin ensimmäisen hanskan sormenpäihin ja lopetin. Tänään päätin purkaa. Tyhmät hanskat muotoutuvat paljon mukavemmiksi oikean kokoisilla puikoilla ja toisella ohjeella. Hyvä päätös. Stressitön päätös.

Tämän kanssa pääsin sen sijaan päätökseen tänään. En jaksanut eilen päätellä kokonaan loppuun, ja auringonpaisteessa tuo oli mukavampi lopetellakin. Vielä blokkautumaan ja eikun käyttämään! Ei välitetä siitä että reunapitsiin tuli kaikkien aikojen moka toisella kierroksella ja pitsi näyttää alusta ruokottoman mokatulta. Muuten kun huivi on ihan paras ja jättimäinen (ai miten niin olen laiska purkamaan kun siihen olisi tarvetta?). Pidän kuitenkin huivista kaikkine hupaisine yksityiskohtineen. Ainakaan muilla ei ole samanlaista.

Kävin myös perheen kanssa Korkeasaaressa viikolla ja nappasin mukaan puikot ja lankaa. Sukkahan tuosta muotoutuu, kummipoika saa siis toiset sukat, hieman isommat lopputalveksi. Saa nähdä onko mikään noista kuitenkaan sopiva.. Sen verran kiireellä on taas kasvanut viime aikoina.

Vaikka loma loppuukin kohta, tajusin että viikonloput ovat edelleen elokuuhun asti vapaita. Tämä on melko hurja ajatus ihmiselle jonka viikonloput ovat menneet viimeiset X-vuotta töissä. Kesät talvet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti