maanantai 10. lokakuuta 2011

Uusia ja vanhoja töitä

Sain valmiiksi ensimmäisen vauvapaitani. Ei, ei meille ole tulossa perheenlisäystä eikä paidalle ole muutakaan käyttäjää tiedossa, päätin vain kokeilla josko osaisin tehdä paidan. Osasin.
Ohjehan on Suvi Simolan tekemä Raitaritarin raita-asu, joka vakuutti paidanteon helppoudella. Olisin saanut tämänkin paljon aiemmin valmiiksi, jos olisin viitsinyt neuloa hihat. Jouduin lähinnä arvioimaan pituuksia, sillä en osaa tehdä vaatteita pienille ihmisille. Näyttääkö tuo siltä että se vastaa minkäänlaisen lapsen todellista kokoa? Lankana kokeilin alesta löytämääni Novitan Miamia, joka yllätti hyvällä tavalla. Jonkinasteista laatuahan tuo on, vaikkakin akryylia. Puikkoina taisi toimia 3,5 pyöröt. Magic loopilla taasen toimin.

Tänään oli rentouttava päivä. Kaivoin siis hieman epämääräisten töiden laatikoita ja mietin mihin hommaan tarttua.
Ensimmäiset x-tuntia neuloin tätä. Olen hieman yli puolivälin ja aion selvitä tämän tekemisestä ennen kuin parveke valmistuu. Tosin sen kanssa tuskin on hätää, kävimme kurkkimassa  työmaata, eikä meillä ole edes kunnon lattiaa vielä. Tuskinpa valmistuu parveke siis lokakuun lopuksi elleivät pistä kunnolla vauhtia. Todennäköisesti huivi on valmis ensin.

Kyllästyin huivin aivottomuuteen ja kaivoin lisää keskeneräisyyksiä. Kummipoikahan on jo kohta kahden, joten hänelle tarkoitettu peitto on hieman myöhässä. Ei hätää, ajattelin silti tehdä tämän kasan loppuun. Olen viisaudessani kasannut langat ja  palaset yhteen paikkaan, hyvä minä! Viimeksi langat nimittäin olivat kadoksissa ja projekti hautautui vuodeksi. Enköhän tämänkin kohta valmiiksi saa, palasia on tekemättä ehkä kymmenisen kappaletta.


Sitten vielä loppukevennys: Vein yhden uusista huiveistani viikonloppukävelylle Ikeaan. Huivi tykkäsi. Ja minä myös.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti