sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Joululahjan vilahduksia

Kävin perjantaina kotosalla ja muistin vihdoin pyytää pikkusiskoa asettumaan kameran eteen joululahjaksi saamiensa villasukkien kera.

Huonossa valossa otetut pikaiset kuvat eivät kyllä kerro näistä sukista oikein mitään. Harmillista, sillä sisko tykkää kovasti näistä ja käyttää kuulemma unisukkina. Taitavat olla ihmeet siinä mielessä, etten tehnyt virheitä tehdessäni näitä sukkia. Tai no, mitä nyt resorin unohdin kokonaan, mutta sehän on sivuseikka..
Lankana käytin Dropsin Baby Merinoa ja puikkoina kokoa 3,0. Perinneohjeen yksi versio löytyi Novitan sukkalehdestä johon tuhlasin rahaa loppuvuodesta. Muutama kiva sukkaohjehan siitä löytyi, mutta toteutus on vielä uupunut muiden kohdalta. Olen tainnut aiemminkin vääntää tällä ohjeella jonkinmoiset sukat.

Lanka oli ihana neuloa, toivottavasti saan nuo loputkin kerät käyttöön tänä vuonna. Kälyn kanssa kurkimme lankavarastojani ja tulin siihen tulokseen että ihkulankoja kyllä löytyy omasta takaa paljon, niitä tarttis vihdoin käyttääkin. Ja kyllähän minä käytän, jääkää vaan kuulolle..

2 kommenttia:

  1. Aivan ihanat sukat! Ei ihme, että siskosi tykkää niistä. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Nämä ovat kyllä melkoisen onnistuneet :)

    VastaaPoista