tiistai 11. joulukuuta 2012

Tampereen ostoksia

Olen unohtanut kuvata ostoksiani Tampereen käsityömessuilta marraskuun puolivälistä. Ostin yhteensä kilon lankaa, josta osa onkin ehtinyt jatkaa erilaisissa paketeissa muualle Suomeen. Lisäksi mukana oli myös joululahjoja, joten niistä hyshys. Tässä kuitenkin näitä vielä jäljellä olevia ostoksia.


Nämä lähtivät mukaan Titityyn kojulta. Keltaisia ostin kaksi ja toinen lähti palkintona matkaan. Lisäksi näitä hypähti kassiin vielä kaksi vyyhtiä eri sävyissä erinäisiin juttuihin. Sukkalankaa Cascade Heritage Sockia, maailman ihaninta neuloa ja voi, ei edes kovin kallista!

Seuraavaksi lähti mukaan alpakkakarnevaalin innoittamana kasa näitä. Oikeasti ostin myös toisen kerän valkoista ajatuksena raidoittaa näillä kaikilla, mutta ohje ei sitten ollutkaan näin ohuelle langalle. Mutta ihan sama, teen näistä sitten vaikka kolmet hanskat. Ihanat värit yhdessä! Mallailin varmaan puoli tuntia kojulla.

Viimeisenä mukaan lähti Cascade 220 -lankaa neljä vyyhtiä. Aikeena oli tehdä jotain itselle, tällä hetkellä niistä on muodostumassa jonkin sortin villahousujen alut. Saa nähdä.

Rahaa meni, mutta oli kyllä sen arvoista. Oli hauska pyöriä musat korvissa vieraassa paikassa, tehdä täsmällisiä tutkintoja ja väistellä paikallisia vanhuksia. Ehkä vielä ensi vuonna uudelleen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti