keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Tähtienvälinen silityskirja

Tilasin jo aikoja sitten kangasta Spoonflowersilta. Yksi niistä oli jo alkuun mietitty lahjukseksi vauvakotiin, jossa isä jakaa kanssani fanituksen kohteen. Tähtien sota -elokuvat ovat olleet meille jo pienestä tärkeitä, ja niistä onkin muodostunut meille jonkin sortin yhdistävä tekijä jo teini-ikäisenä.

Kangas oli onneksi jo valmiiksi lajiteltu eri sivuihin, ne tuli vain ommella yhteen. Kysyin anopilta, josko jotain kannattaisi sivujen väliin laittaa, ja neuvoksi sain kovikekankaan hankkimisen. Ei kovike helpottanut ompelemista, mutta kannatti laittaa. Sivut kun ovat paljon tukevammat näin.

Sivut ovat kyllä niin suloisia. Haluaisin tehdä itsellenikin tuommoisen, ellen olisi niin kovin surkea ompelija. Tein tuota nelisen tuntia. Nelisen tuntia! Käsittämätöntä. Mutta toisaalta yritin silittää koviketta kiinni ainakin tunnin, lähes tuloksetta. Vaikka tein kaiken mitä piti. Äh. Ehkä me ei vaan kovikkeen kanssa tulla toimeen.

Sivut eivät ole tasakokoiset eikä ompelujälki ihan priimaa, mutta toivon aiheen ja lämpimien ajatusten olevan tärkeämpiä saajalle. Ei noita kauhean monella varmaan täällä päin ole. Ainakin ompeleet on tehty vauvaa ajatellen, eivät ne ihan heti irtoa käytössä. Seuraavaksi aion ommella ihanan aikamatkustuskirjani ja tietty pikkunörtin ekan oppikirjan. Ne odottavat seuraavaa inspistä hyllyssä.

Spoonflowers muuten tekee nykyisin myös custom-tapetteja ja vinyylitarroja. Ehkä siisteintä ikinä.


Mammalomalaiselle

Menin ja käytin ihkulankaa. Muiden sukkiin. Mutta lahjaksi menevät, joten ei harmita. Kaverini sai toissa viikolla ensimmäisen lapsensa, ja ajattelin lahjoa mammaa ja lasta samanlaisilla sukilla. Mammaversiot ovat nyt valmiit.

Värit eivät toistu lähellekään oikein. Harmittaa. Olisin mielelläni kehunut vuolaammin Hopeasäikeen kaunista keltaista sävyä, mutta menköön. Ostakaa itsellenne, riittoisaa ja ihanaa ja kivaa neulottavaa. Ja tämä ei ollut maksettu mainos. Toinen lanka on Araucania Ranco Solidia, sitä jonka ostin ajat sitten kun rahat loppuivat. Mukavaa neulottavaa sekin. Kolmosen puikot olivat himpun verran liian isot tähän hommaan, mutta kotisukiksi nämä olin ajatellut joka tapauksessa. Ompahan kivan löysät jalassa.

Hirmuisen pitkään näissä sukissa meni, eksyin pitkästä aikaa esim. ompelemaan ja pelailemaan pelejä. Ompelusta lisää myöhemmin.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Silmukkamerkkejä kaupan

Jostakin syystä sukat ovat ruvenneet tällä viikolla tökkimään ihan urakalla. Siksi otin hetken hengähdystauon ja tein muutaman silmukkamerkkisetin.

 MYYTY. Bilehileet. Maatuskoillakin saa joskus olla hauskaa, eikö?

MYYTY. Hempeät. Kahden värisiä isoja helmiä ja lehtiä.

MYYTY. Vihreet. Melkein myrkyn väriset helmet koristavat syksyn lehtiä. Ihanat!

MYYTY. Kesän lehdet. Hieman heilahtaneesta kuvasta voi päätellä kuitenkin jotain. Vihreät helmet ovat lasia.

Jos haluat näistä jonkin setin omaksesi, pistä viestiä postiin (kaukaahaettu (ätmerkki) gmail piste com) tai kommentoi alle. Hinta postikuluineen 6e/setti Suomeen.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Virolaiset sukat

Sain vihdoin valmiiksi vuoden verran mietityttäneet sukat. Ostin langat viime Martin markkinoilta, suoraan tuottajalta. Olisin kovasti halunnut tehdä kirjoneulesukat, mutta pohdintaa jatkaessani tajusin ettei lankaa välttämättä riitä ihan siihen mitä olin suunnitellut. Ja oikeassa olin.
Viime lauantaina totesin että ulkona on kaunis ilma. Otin kuteet, hieman Berliinin tuliaisia ja kynttilät mukaani, ja neuloin parvekkeella. Työpäivän illaksi tuo oli oikein leppoisa. Neuloinkin niin pitkään etten enää nähnyt silmukoiden muodostumista. Toisen sukan varresta muotoutui tuolloin suurin osa.

Ja tässä ne ovat valmiina, kuvan on otettu laivan kannella eilen illalla. Lähdimme lyhyellä varoitusajalla matkalle Tallinnaan, ja siellähän nämä virolaiset sukat sitten valmistuivat loppuun. Punainen lanka loppui jo ennen kantapäätä toisessa sukassa, joten loppuväritys on hieman erilainen. Kaunis kuitenkin. Tykkään, vaikka lanka onkin rasvaista ja karkeaa. Syksyiset ja ihanan pitkät, mahtuvat kivasti kurkkimaan Converseista.

Nämä taisivat olla kolmannet Sukkasatoon osallistuvat sukat täältä. Tahti on onneksi hidastunut.




sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Raitaa

Sitä voisi jotain muutakin kokeilla kuin raitaa.. Mutta kun raidat ovat helppo tapa kuluttaa jämälankoja. Näihin olen tyytyväinen. 3,5 puikot, erilaisia lankoja ja innostusta. Raidat kun kasvavat niin nopeasti, ei tartte miettiä edistyykö sukka. Edistyy.

Toinen pari Sukkasatoon. Melkoinen vauhti tässä alussa siis. Pitänee vähän hidastaa, sillä niska ilmoitti itsestään jälleen. Lihakset on aika jumissa. Pienemmät puikot ja löysempi käsiala seuraavaan kiitos.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Raitaa raidan perään

Meinasin saada nämäkin sukat valmiiksi tämän vuorokauden puolella, mutta lanka loppui kesken kavennusten. Kotonahan sitä olisi lisää, mutta kun koti ei nyt ole tässä. Noh, huomenna on uusi päivä. Raidat on kuitenkin kovin mukavia. Ne kun syövät kerien loppuja melko kivuttomasti.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kesäkausarin jalanlämmittimet

Siinä ne nyt ovat, koon 37 niskan nyrjäyttäjät. Työn ja tuskan takana, kirjaimellisesti.

Hieno ideani sujauttaa hieman kesällä riparilla käyttämäämme punaista lankaa sukkiin epäonnistui, sillä tuo beige lanka otti ja loppui kesken toisen sukan. Ei muuta kuin purkamaan ja lisäämään punaista. Ei kiva. En tykkää punaisen dominoivasta vaikutuksesta. Mutta kun pakko oli laittaa, lankaa jäi nelisen metriä jäljelle päättelyn jälkeen.

Tässä sukat olivat juuri purkuvaiheessa. Meinasin heittää sukat seinään. Mutta en tehnyt niin, kun sen verran monta työtuntia niihin sujahti kaikkineen. Lankana Janne sekä kaksinkertainen Nalle, puikot neloset joustimessa ja 3,5 muussa osassa. Sukat ovat siksi kuin peltiä. Grr ärrr. Harmitus maximus.

Noh, ainakin Sukkasato on saatu käyntiin. Ja juu, onhan noita aloituksia muitakin. Voitte varautua henkisesti siihen että näkyvillä seuraavina viikkoina on pelkästään sukkia. Pahoitteluni.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Magic Yarn Ball Swap

Osallistun aina välillä kaikenlaisiin vaihtoihin niin kuin olette huomanneet. Tällä kertaa osallistuin Euroopan sisäiseen vaihtoon Ravelryssä.

Paketti saapui luokseni Italiasta. Se sisälsi käsinvärjättyä pehmolankaa! Tavallisesti en ihan tuommoisesta perusta, mutta tuossa nuo värien vaihtelut elävöittävät lankaa ja pohdinkin tekeväni tuosta kivan huivin. Katsotaan. Hauska kokeilla välillä.
Olihan siellä kaikenlaista muutakin. Katsokaas nyt! Kyllä siellä euro riittää melkosen enemmän kun täällä. Ihan harmittaa kun itse lähettämäni paketti oli paljon vähälahjaisempi. Mutta kun ei se euro vaan riitä täällä samaan!

Onhan näihin vaihtoihin kyllä hauska osallistua. Tulee aina hyvä mieli kun saa paketin jota toinen ihminen on ajatellut minulle sopivaksi. Sitä oppii itsekin itsestään uutta joka kerta!

Tänään alkoi Sukkasato. Pitänee ruveta neulomaan. Itsehän olen tehnyt sen iloisen neljänkymmenen viiden työtunnin viikon startaten taas uutta kautta ja ryhmäyttäen luokkia. Ei ihme kun tänä aamuna ei herätyskello meinannut herättää. Onneksi seuraavat kaksi päivää olen vapaalla. Enköhän vietä ne tiukasti neuloen ja keräten voimia.