Irvikissat

Raitakausi ei siis ota päättyäkseen. Mutta ei se haittaa. Raitojen kaikkein paras puolihan on siinä, että puolikkaistakin keristä saa aikaan kokonaiset sukat. Tai paidan. Tai mitä vain.

Irvikissat valmistuivat jo muutamia päiviä sitten. Lanka on todennäköisesti virolaista Kaunia, mutta en tietenkään säilyttänyt vyötteitä silloin aikanaan kun aloitin näistä ihan toisenlaiset sukat. Noh, oli mitä oli, valmiiksi tulivat. Kolmosen puikoilla ja tiukalla kiristyksellä näistä tuli mitä suloisimmat. Luulen että pienen pesuoperaation jälkeen näistä tulee miellyttävät myös ihoa vasten. Väritys tuo mieleen Disneyn version Liisa ihmemaasta ja erityisesti piilottelevan ja ilkikurisen kissan.

Omista varastoistani uupui hieman pidemmällä varrella varustetut villasukat. En kuitenkaan tajunnut tehdä kantapäähän vahvistusta, joten näistä taitaa tulla sittenkin lahjoitettavat kaverit. Tai sitten sujautan ne omiin jalkoihin kotosalla. Ihanat ne ovat joka tapauksessa. Oikeat piristysruiskeet tähän talveen. Tätä talvea ei taideta ilman piristystä pärjätä. Kun ei sitä luntakaan näytä tulevan. Paras siis keittää pannullinen erinomaista teetä, hautautua sohvannurkkaan ja neuloa kivoja neuleita. Voisihan se vuosi huonomminkin loppua. Ja alkaa.

Rentouttavaa vuotta 2014. Tavataan taas tammikuussa!

Olisi ihana kertoa että kaiken neulomisen keskeltä olisi valmistunut paljon asioita. Ja olisin ne vieläpä kuvannut. Harmikseni voin kuitenkin vain ilmoittaa, että kuvaamisen kohdalla en onnistunut. Moni neule lähtikin muiden matkaan ennen kameran käyttöä.

Tänä vuonna lahjaksi en kovinkaan montaa asiaa neulonut. Villasukat lähtivät äidille ja villapaita taasen kummitytölle. Muutamat tumppujen pidentäjät tein, nekin äidin ja siskon toiveesta. He ostivat liian lyhyet nahkahanskat, joten autoin neulomalla rannekkeet molemmille. Samalla sain muutaman kerän alpakkaa katoamaan omista varastoistani.

Tein myös punaisen pipon. Sen piti olla hieno tonttulakki ja roikkua ihanasti, mutta kuten arvata saattaa, en onnistunut. Tein pipon liian ohuella langalla ja liian tiukalla käsialalla. Mies sai siis itselleen hipsteripipon. Ehkä käytän sitä itsekin, kunhan olen ensin päässyt harmistuksestani. Ehkä esittelen sen täälläkin.

Aloitin raidalliset villasukat. Raidat vetoavat yhä edelleen, en ymmärrä miksi. Muutaman vuoden marinoituneet vironvillat pääsevät Irvikissamaisiksi sukiksi. Ne ovat lähes valmiit. Eksyminen Lankamaailmaan ennen joulua aiheutti myös akuutin tarpeen neuloa villapaita, joten Still light pääsi jälleen puikoille. Tällä kertaa mustana. Haaveilen toimivista kolmepuolen kaapelipuikoista joilla voisin neuloa ilman ärsytystä.

Kaikkea tätä on siis tullut tehtyä, vaikka blogi viettääkin hiljaiseloa. Ehkä uusi vuosi tuo tullessaan parempia kuvaushetkiä ja vapautta ehtiä kuvaamaan kun valoa on. Sitä odotellessa.
(kuvat ovat viimeisen kuukauden aikana napsittuja joulukuvia. Enjoy!)

Solmuntekijän sukat

Eräs partioaktiivi toivoi minulta sukkia. Hän itse osti langat ja valitsi värit, joten minulle jäi vain sukkien tekeminen. Puhuimme raidoista ja sukkien piti yltää lähes polviin.

Raitoja tulikin. Päädyin lopulta raitoihin jotka toteutin täysin miten huvitti. Toisen sukan teinkin sitten tutkimalla jo valmista mallia.

Sukista tuli nopeasti valmista nelosen puikoilla ja Raggi-langalla. Jouduin välillä tosin odottelemaan, sillä varpaista varteen neulottuna jouduin pohtimaan lisäyksiä varteen. Kerran sukka kävi jopa kokeilussa, sillä en uskaltanut lähteä lisäämään sukkiin ylimääräisiä silmukoita kokeilematta ensin.

Sukat pääsivät eilen omistajalleen, ja ilmeisesti ne olivat toivotun mukaiset. Raggi on ihanan pehmeää neulottavaa, mutta pysyy kasassa myös käytössä. Pidän kovasti itsekin.

Eksyin muuten tässä päivänä eräänä ostamaan kilon mustaa lankaa. Ystäväni kanssa teimme reissun Lankamaailmaan ja perusmustaa löytyi siis villapaidan verran. Toiveena on tehdä uusi Still light hieman pidemmällä helmalla kuin viimeksi. Kunhan ensin saisi nämä muut neulomiset pois alta..

Kaaleppi

Sain setäni vaimolta kesällä lahjaksi sataprosenttista alpakkalankaa suoraan Australiasta. Se oli kovin kaunista ja käsinkehrättynä suloisen kotikutoista. Kaikkein paras asia oli se, että lapussa luki vain "100% alpaca Caleb". Vielä tähänkään päivään mennessä en ole saanut selvillä onko Caleb kenties villan antaneen alpakan nimi vaiko jokin muu koodi jolla langat on eroteltu. Olen kuitenkin päättänyt söpöyden nimissä alpakan nimeksi Caleb.

Pyörittelin vyyhtiä käsissäni koko kesän ja pohdin mitä oikein voisin siitä tehdä. Lopulta päädyin tekemään Lacy Bactuksen, sillä tarvitsin pienen huivin syksyä ja talvea varten.

Kaunishan siitä tuli. Ja juuri tarpeeksi pieni. Ja juuri sopiva. Kutosen puikoilla ja rennolla otteella huivi valmistuikin jo viikkoja sitten. Ihana kiva projekti ja ihanan pehmeä lanka. Tykkään.

Seuraavaksi puikoilla on partiosukat. Niistäkin tulee aika mukavat ja pehmoiset.

Sukat tulessa

Rakastuin tämän langan väreihin heti kun paketti aukesi. Tiesin tämän olevan sukkamateriaalia, ja tiesin kenelle sukat tekisin.

Äitini valittaa usein kylmiä jalkoja. Näiden sukkien kohdalla kylmää ei jalkoihin pääse ainakaan värien perusteella. Kun sukat pääsevät päivänvaloon, ne lähes liekehtivät. Lankana siis Schoppel-Wollen Zauberball.

Neulominen oli mukava kokemus. Lanka on toki haasteellista vaihtelevan paksuutensa takia, mutta kireällä käsialalla ja kolmosen puikoilla sukista tuli oikein käyttökelpoiset. Värejä en halunnut kohdistaa, mutta varsinkin jalkateräosiossa lanka näyttää kohdistuneen melko hyvin minusta huolimatta. Jos äiti ei näistä pidä, adoptoin nämä takaisin. Ehdottomasti.

Kässämessutuliaisia

Moni on hehkuttanut Tampereen kädentaidon messuja. Itse en lähde hehkuttamaan, koin ehkä jonkin sortin messuähkyä Tampereella. Päiväkin oli pitkä ja messuajia oli monta. Itse petyin lankojen huonoon valikoimaan. Ok, muutamat tärpit kävimme ja katsoimme, mutta suurimmalla osalla katsomistamme kojuista oli myynnissä lankaa jota saisi lähilankakaupastakin. Tungos oli ahdistavaa ja koin väsymystä jo ennen reissua. Ehkä kaiken tämän takia omat ostokseni jäivät melkoisen minimiin.

Ostin Roosanauha-kampanjan lankaa. Kyllä. Pinkkiä. Toivon tekeväni tästä kivat sukat. Hassuinta tässä oli se, että itse messuilla en mahtunut Taito-shopin pisteelle. Kävin siis Tampereen keskustan myymälässä ja ostin langan jonottamatta. Mukaan samaisesta liikkeestä tarttui myös Vuorelman Vetoa luonnonvalkoisena. Kummityttöni tarvitsee tammikuussa villatakkia tätinsä häissä, joten lupasin sellaisen tehdä.

Teen siis villatakkia ohjeella Little Ancolie (ravlink). Tähän mennessä on sujunut kohtalaisen hyvin ja kokokin täsmäsi ihan ilman mallitilkkua. Vielä kun jaksaisin neuloa kaksikymmentä senttiä helmaa. Ja hihat. Siinähän se sitten onkin.

Mutta takaisin ostoksiin, ostin nimittäin Kujeelta kaksi kerää Cascade 220 -lankaa valkoisena. Nämä olivat ensisijainen lanka kummitytön villatakkiin, mutta onneksi vaihdoin. Saan itse tehdä näistä itselleni jotain kivaa! Jipii!

Manse ei kuitenkaan pettänyt, vaan Vapriikin näytttely terrakottasotilaista oli käymisen arvoinen. Tampere on kyllä ihana kaupunki. Jos jonnekin muuttaisin, muuttaisin ehdottomasti sinne.

Se on kohta joulukuu

Haluaisin aina hypätä marraskuun yli. Tänä vuonna lokakuu tuntui vielä inhimilliseltä luonnon kirkkauden ja kauniiden päivien takia, mutta kyllä marraskuu tulikin sitäkin kamalampana vasten kasvoja. Yleensä marraskuun saapuminen on tarkoittanut joulun lähestymistä ja se jos mikä on ollut minulle kamala ajatus. En ole ollut jouluihminen sitten lapsuuden, ja siksi kaikki jouluun liittyvä on ollut meillä melkein kirosanan asemassa.

Jo viime vuosi oli paljon helpompi. Laitoin jouluvalot ajoissa ikkunaan ja keskityin lahjojen tekemiseen. Tänä vuonna ajattelin yhdistää sekä marraskuu-ahdistuksen että joulunodotusinnostuksen koristelemalla kodin jo ennen Tuomiosunnuntaita. Eli vähän niin kuin kauppojen aikataulussa. Paitsi että kaupat aloittivat jo lokakuussa.

Meillä oli semmoisia kamalia, kullanvärisiä joulupalloja vuosien takaa. En oikein enää lämmennyt niiden käytölle, joten maalasin pallot liitutaulumaalilla ja hatut akryylimaalilla.

Pallo näyttää hieman pommilta, mutta kunhan se saa muutakin väriä päälleen, luulen sen sopivan ihan mukavasti meidän joulukoristuksiimme. Anteeksi kuvanlaatu, kameran viimeiset lataukset eivät antaneet kuvan tarkentua.

Saa nähdä millaiset näistä tulee. Tarkoitus oli ensin tehdä näitä, mutta päädynkin ehkä tähän. Koska maalasin liitutaulumaalilla, voin päättää vielä tekovaiheessakin millaisen pallon koristelen. Ostin varmuuden vuoksi myös muutaman glitterin, jos vaikka tänä vuonna semmoinen kimallus olisi ihanaa. Katsotaan.

Olen jo monta vuotta miettinyt blogilleni joulukalenteria, sellaista adventteihin keskittyvää. Olisiko siinä mitään ideaa? Toisiko se blogiin jotain toivottua?

Se lupaamani bolero-postaus

En oikein osaa sanoa kutsuisinko tätä boleroksi. Ehkä hartiahärpäke olisi jännempi ja parempi sana. Tämän vaatteen kuvaaminen on myös äärimmäisen haastavaa yksin, joten joudutte kuvittelemaan miltä se näyttää päällä.

Näin jossakin blogissa kuvan suorakaiteenmuotoisesta hartiahärpäkkeesta joka laskeutui selkään, ja innostuin. Arvatkaa vaan laitoinko sitä blogiosoitetta kuitenkaan talteen? No en. Idea ei siis ole omani. Otin ensimmäisen edes vähän asiaan soveltuvan langan varastoista ja posottelin menemään. Lanka on vuosia sitten ostettu Menitalta alennuskorista, koska valkoinen sisälsi värivirheitä seistyään näyteikkunassa. Puikkoina toimi viitosen pyöröpuikko ja silmukoita loin niin pitkälle kuin varaamani lanka riitti.

Kun lanka oli tarpeeksi lopussa ja kaistale näytti tarpeeksi isolta, päättelin ja ompelin pitkät reunat osaksi kiinni. Siis ihan peruskauraa. Blokkasin ja hellin hieman kovakouraisesti, ja nyt minulla on ihana kotihartiahärpäke. Toki hihoista tuli vähän isot, mutta luulisin kuminauhan auttavan tässä hommassa. Kaikkein ihaninta on kun on villaa yllä. Ei tarvitse palella. I-ha-naa!

Sitten jotakin ihan muuta. Veljeni nimittäin toi tulijaisiksi matkaltaan lankaa. Veli on kovin tietoinen siitä että neulominen on minulle elämäntapa. Minä taas olen tietoinen siitä että veljelläni on tapana ostaa vahvoja värejä ja käyttää niitä taiteen tekemiseen.

 Sain siis kerän varoituskeltaista lankaa. Ensin luulin kokonaan akryyliksi, mutta tuohan on puoliksi merinovillaa! Ensisäikähdyksen jälkeen olenkin pyöritellyt kaikenlaisia vaihtoehtoja mielessäni. Tuostahan saa vaikka mitä aikaiseksi. Isoveli on kyllä ihana.

Taivaansiniset

Näiden sukkien kohdalla nautiskelinkin hieman pidempään. Aloitin nämä jo ehkä alkusyksystä, mutta vasta lauantaina sain langat pääteltyä ja sukat blokkautumaan. Jossain vaiheessa vähän tökkikin, mutta onneksi jaksoin loppuun asti. Nämä ovat ihanat.

 Kesävaihdossa saatu Sukka-Puffa pääsi siis ihan tavallisiksi sukiksi. Tämän langan väri on niin ihana, että en osannut päättää minkäänlaista kuviota sen tuomiseksi esiin paremmin. Ihana taivaansini ja vaeltelevat pilvet tekevät tästä harmaasta marraskuusta hieman helpomman. Voi kun tällaisia piristyssukkia voisi tehtailla useamminkin!

Vielä olisi kuvaamatta lokakuisia neuleita. Ainakin boleron verran. Ja onhan noita uusiakin juttuja puikoilla. Katsotaan kummat ehtivät ensin kameran eteen.

Raitaa ja väriä

Päätin tehdä sukkia langoista joita voisi raidottaa ja joista ei jäisi kovin paljon jäljelle kun sukat ovat valmiit. Raitojen kanssa nautin neulomisesta, sillä niistä näkee melko helposti edistymisen. Välillä olen nautiskelijan sijasta suorittaja ja sukkien kohdalla suorittaminen onnistuu.

Näihin sukkiin sujahti valkoista Siljaa ja punaista Nallea. Valkoista jouduin etsimään keskeneräisestä työstä jota purin. Nallea taas tuntui löytyvän vähän joka puolelta. Muutamia grammoja molempia jäi vielä käyttöön.

Puikot taisivat olla 2,5 ja jälki oli ensin melko peltistä. Kastelun ja pingotuksen jälkeen näistä tuli kuitenkin todella pehmeät. Koon 36-37 sukat oli hyvä tehdä ja oli jännä tehdä pitkästä aikaa jonkin muun kuin oman jalan kokoiset sukat.

Valmiiksi sain myös musta-valkoraidalliset sukat. Valkoinen taisi olla luonnonvalkoista Jannea ja musta lienee Viking Villeä. Näidenkin lankojen ostosta on hetki jos toinenkin..

Nelosen puikoilla ja kahden kerroksen raidoilla näistäkin muotoutui ihan mukavat sukat noin 39 koossa. Näille on mielessä jo ottaja, mutta katsotaan muistinko jalan koon oikein.

Seuraavaksi katsellaankin sitten yksiväristen sukkien menoa. Siitä myöhemmin lisää.

Kyllä mä vielä neulon..

..mutta blogi on jäänyt yli kuukauden tauolle. En ole koskaan neuleiden kanssa kotona valoisalla säällä ja hämärässä kuvaaminen ärsyttää.

Tässä nyt yksi todiste kuitenkin. Hämärässä voi onneksi neuloa. Tänäänkin kävin päiväleffassa vääntämässä tuon toisen nilkan sukista. Ihana lanka. Ihanat puikot. Sukat vaan ihan mulle. Ihanaa. Elämässä on nyt niin paljon kaikenlaista myllerrystä, että sukan neulominen pitää huonoina päivinä kurssissa. On jotain minkä näkee selkeästi etenevän. Onneksi.

Puikoilta on poistunut kuukauden aikana ainakin bolero ja muutamat villasukat jotka pitäisi löytää ja kuvata. Aloitettuja taasen on tullut melkoisen paljon enemmän. Ja ihan oman varaston langoista! Hyvä minä! Ainoa poikkeus tähän toimintoon tulee olemaan Tampereen reissu parin viikon päästä. Mutta huolehditaan sitä sitten vasta siellä.

Vieläkös täällä joku blogia lukee? Kyllä mä vielä jossain vaiheessa kirjoitan lisää, kunhan kuviakin saan otettua.

Roskakori. Eiku lehtikori. Eiku mikä täänyton?

Olen kyllä neulonut, ihan totta. Taaperolle sukat ja pikkusiskolle villatakkia. Takki on jo hihoissa asti, mutta kuvamateriaali puuttuu. Enkä ole jaksanut ottaa kuvia kaikista ufoista joista on tullut valmiita.

Olen yrittänyt pitää blogin mahdollisimman neule- ja virkkauspainotteisena. Tänään teen kuitenkin poikkeuksen. Tein nimittäin roskakorin. Sanomalehdistä. Se oli hämmentävää.

Kaikki alkoi siitä kun tajusin tarvitsevani työpöytäni alle roskakoria. On nimittäin äärimmäisen turhauttavaa yrittää väkertää mitään pyödällä, ellei roskia voi heittää saman tien menemään (tai koko lopputulosta mikäli harmittaa erityisen paljon). Siksi käytin kokonaisen illan kivan roskakorin etsimiseen.

Kivoja kyllä löytyi, mutta sitten se hinta tökkäsi heti alkuunsa. Lopulta totesin, että olen Tigerissa nähnyt punottuja koreja, ehkäpä voisin sellaisen tehdä itsekin. Ja eikun googlaamaan ja pinterestaamaan.


Seurasin videota lopulta melkoisen summittaisesti. Neljänä iltana pyörittelin puolikkaita Kotimaa- ja Esse- lehtiä sormet mustina painomusteesta ja liimasta. En ole elämässäni punonut yhtään mitään ja hämmästyin homman helppoutta. Mutta ei se oikeasti niin helppoa ole. Tasaista jälkeä kun oli melko haasteellista saada. Kaiken työn jälkeen pöytäni alle teki kodin tällainen yksilö:

No onhan se vähän muotopuoli. Ja muutenkin vähän hassu. Mutta se on työhönsä sopiva, ja kun siihen kyllästyn, voin heittää sen paperinkeräykseen ilman sen suurempia tuskia maailman tilasta ja muovin tuhlauksesta. Eiköhän se siis toimi tämän kodin ja käyttötarkoituksensa kohdalla ihan mukavasti.

Jännintä tässä on se, että mieheni innostui myös projektista ja haluaa nyt itse tehdä laskuista itselleen samanlaisen. Noh, mikäs siinä. Kunhan minun ei tarvitse enää pyöritellä noita materiaaleja saati punoa koria. Yksi kerta lienee ihan riittävä.

Blogi sai myös uuden ulkomuodon. Photoshop-taitoni vaatii vielä paljon hiomista, mutta alkuhan tämäkin on. Kannattiko uudistus?

Taaperotavaraa

Meille on kotiutunut virus. Sairasloman takia olen jumittanut kotona jo kolme päivää ja koska pää on ihan höttöä, olen tehnyt helppoja käsitöitä pois alta. Olen myös katsonut Netflixistä niin paljon sarjoja, että Pleikkarimme sanoi itsensä irti puolisen tuntia sitten. Huoh.

No mutta sain minä valmiiksikin asioita. Tein neljä vuotta tilkkupeittoa. Viimeiset kaksi ja puoli vuotta tilkut olivat melkein valmiina odottamassa inspiraatiota. Että menisivät kiinni toisiinsa ihan itsekseen. Eivät ne tilkut itsekseen lähentyneet. Kaivoin siis koukun (onneksi olin kirjannut Ravelryyn koukun koon!) ja lankaa laatikoista ja yhdistin tilkun toisensa jälkeen. Yhdistämisen jälkeen kaivoin neulan ja päättelin joka ainoan langanpään.

Siinä se sitten on, kummipojalle aikoinaan aloitettu vauvanpeitto. Melkoinen homma tehdä ja ensi kerralla taidan miettiä aika pitkään ennen kuin teen tilkkupeittoa noin pienistä paloista.

Lankana peittoon käytin Novitan Bambua, sitä ensimmäistä erää joka halkeilee ja tekee muita ylläreitä. Tarkoituksena oli nimittäin tehdä kesäinen peitto jota käyttää päiväunten kohdalla. Kyllähän tästä ihanan viileä ja samalla lämmin tuli. Ehkä joku muu pieni tätä sitten joskus käyttää, sillä kummipoika täyttää tänä vuonna neljä vuotta. Ja on saanut pikkusiskon. Että semmoinen vauvanpeittoprojekti. Kiitos 2009-2013. Kuvassa oleva tuppisuu on Enno, Sorgenfresserchen eli huoltensyöjä. Sekä Enno että kaverinsa Biff saapuivat luoksemme Berliininreissulta ja ovat olleet kyllä ihan hitti niin meidän kuin vieraidemmekin kohdalla. Ihana ajatus, laita huolesi kaverin suuhun niin tehdään jotain yhdessä asialle. Näinhän sitä voi lapsillekin opettaa, kertominen huolista auttaa ja on hyväksyttävää. Enno on niiiiin tulossa matkaan tänä syksynä päivänavauskierrokselle.

Mutta jos kuitenkin mennään takaisin käsitöihin. Nopeamman neulonnan piirissä taas oli tämä vauvan takki. En tiedä onko se vauvan kokoinen vai onko se jo isompi. Tarkoitus oli tehdä 72-senttiselle tytölle paita yksivuotisjuhliin, mutta eihän tässä taloudessa ole minkäänlaista vertailukohtaa kyseisen kokoisesta lapsesta, joten aika jännäksi menee.

Oli koko hyvä tai ei, tämä takki oli kyllä kiva neulottava. Autumn Leaves nimeltään. Lankana käytin Viking Villeä, jonka ostin jo vuosia sitten johonkin sukkaprojektiin. Napit löytyivät omista kätköistä. Kuviota oli kiva seurata ja langan paksuuden vuoksi takki neuloutui suhteellisen vauhdikkaasti. Olisin tehnyt pidemmät hihat, mutta koska en osaa arvioida hihojen kokoa edes itselleni, en lähtenyt arpomaan. Nätti ja kelpaa varmasti jollekin toiselle, mikäli yksivuotias on tästä jo kasvanut yli.Ihan tekisi mieli hankkia oma pieni, jotta voisi neuloa tämmöisiä ihania ihan joka käänteessä. Mutta not to worry, ei täällä mitään lapsia aleta hankkia. Ihan vaan sairastetaan ja neulotaan.

Siksakkia

Tein pipon. Kerrankin ennen pakkasia. Aikamoista.

En voinut vastustaa tätä ohjetta. En myöskään ehtinyt kunnolliseen lankakauppaan kun inspiraatio iski. Jouduin siis tyytymään Isoveljeen, joka yllätti positiivisesti. Langat kun olivat vielä tarjouksessakin, ei harmittanut ostaa kerää harmaata ja kerää violettia.

Vitosen puikoilla homma sujui melkoisen nopeasti, ja kun miehet koodasivat peliä, minä tein pipoa. Siitä on ihan todistekin jossakin internetin uumenissa. Onneksi en tiedä missä.

Jotenkin noiden tupsujen teko näin aikuisiällä on tökkinyt, joten pipani sai tupsun vasta tänään. Onneksi ilta-aurinko helli vielä parvekettamme ja sain kuin sainkin jonkin sortin kuvia pipo päässä. On muuten ääliömäistä yrittää ottaa piposta kuvia. Täysin mahdotonta yksin.

Jotain kivaa tässä pipossa on. Itse asiassa niin kivaa että taidan pitää tätä talvella. Suosittelen. Kirjoneulekin toimi. Nyt vaan odotellaan sitä ensimmäistä pakkasta kun saan painaa tämän kaverin lämmittämään korvia ja päätä. Jes. Tuu kylmä ja tuu viima. Mä olen kerrankin valmis.

Syksyä odotellessa

Iltojen pimetessä kaipaan aina kynttilän valoa ja parvekkeella istumista teekupposen kanssa. Loppusyksyn illat alkavat olla kuitenkin viileitä, joten päätin virkata itselleni hartiahuivin lämmittämään näitä rauhoittumisen hetkiä.

Langaksi valikoitui kälyltä jo hetken aikaa sitten saatu vironvilla (lieneekö Kaunin joku lanka?) ja teko-ohjeeksi Half Granny Square Shawl (ravlink). Raahasin työtä mukana parisen viikkoa ja kas, valmista tuli!

Nelosen koukulla tehtynä pinnasta tuli juuri sopiva käyttöön. Väreistä en ollut ihan varma, mutta kyllä ne näyttävät jo parempia puoliaan kun tarpeeksi tuijottelee. Huivin pesu tietenkin lisäsi huivin kokoa ja kyllä kelpaa tällaisen pullukankin nyt istua parvekkeella. Oli myös ihana päästä villan rasvaisuudesta eroon pesun yhteydessä. Joo kyllä, minä pesen aina villat. Joo, en tykkää siitä hajusta ja tunnusta rasvaisena.

Jep, parimetrinen siipivälihän tuohon tuli. Mutta hyvä niin. Minä ja teekuppi tykätään. Tervetuloa syksy, täällä ollaan valmiita!

Miehen retrot

Piti tehdä miehelle sukat. Pitkät varret ja kiva raidoitus.

Tuli kivat sukat, kivat raidat ja pitkät varret. Vaan ei tullut miehen kokoiset sukat. Ottaa kiinni jo nilkasta, joten minulle jäivät. Ei edes venyttämällä saataisi meinaan miehen kokoisia näistä. Höh.

Käytin näissä Nallen jämiä villatakista ja Naganoa, jota on ollut jo vaikka kuinka monta vuotta piilossa peittoa varten. Eihän noista vihreistä mitään peittoa tule, mutta sukkia ja muuta jännää kylläkin. Vielä olisi molempia lankoja tuhottavana monen kerän verran. Projektina tämä oli hieman takkuinen, mutta viimein valmistunut. Luulen että jalat tykkää kyllä syksymmällä, mutta eipä näistä ihan parhaimmat sukat tulleet. Harmittaa kun mies jäi ilman. Mut hei, ensi kerralla sitten! Lankalaatikoiden parissa sukeltelu jatkukoon!

Kesävaihto 2013

Ravelryssä vaihdettiin jälleen paketteja. Omani kävin hakemassa tänään Smartpostista ja voi ilo mitä kaikkea paketista löytyikään!

Katsokaa nyt, kaikenlaista ihanaa! Miten voikaan mennä maku näin kivasti yksiin?

Sukka-Puffaa olen himoinnut vaikka kuinka pitkään, nyt sain sitä taivaan väreissä! Ihanaa. Tästä tulee varmasti jotain kivaa itselle.

Tähän kerään kehitin heti kiintymyssuhteen. Jostain syystä näin syksyisin lämpimät punaiset sävyt vetävät puoleensa. Niin kuin tämä kerä tässä. Päässä pyörii ajatus raidallisista asioista. Katsotaan.

Hauskasta Kaheli-osiosta vastasi tällä kertaa pieni laatikko. Hullulla on halvat huvit, tämä oli minusta paketin ehdottomasti jännin osa! Oli pakko kurkistaa sisään!

Ja silmäthän sieltä paljastuivat! Loistavaa! Ehdottomasti hieno yllätys, en olisi kyllä missään nimessä arvannut silmiä jos olisi pitänyt arvata laatikon sisältö. Not in a million years. Ja siksi se olikin niin hienoa.

Töissä on tullut istuttua koko tämän viikon. Onneksi viikonloppuna on tarjolla mahtava musiikillinen elämys, sillä matkaamme kälyn kanssa Jurassic rockiin Mikkeliin katsomaan lempibrittikitaristiamme Frank Turneria. Jos siis näet Helsinki-Mikkeli-väliä junailevan tai bussissa neulovan naisen, se lienen minä. Että tervetuloa tervehtimään!

Nörttitytön virhelaskelmat

Kävin viikonloppuna tapahtumassa nimeltä Assembly. Torstaista sunnuntaihin Hartwall Areenalle kokoontui tuhansittain nuoria ja vanhempia ihmisiä tietokoneineen koodaamaan, pelailemaan ja kilpailemaan. Ehti siinä välissä tervehtiäkin nettituttuja ja juoda paljon energiajuomia.

Itse olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa töissä firman puolelta. Tein kaksi vuoroa ja juttelinkin nuorten ja nuorten aikuisten kanssa oikeastaan molemmat vuorot läpi. Oli oikein mukavaa ja antoisaa. Kiitos kohtaamisista. Ensi vuonna aion olla vielä enemmän avoimempi, nyt jäi vielä vähän ihmettelyn puolelle koko homma. Keskustelut olivat kuitenkin todella tärkeitä ja toivonkin niiden jäävän mieleen positiivisena kokemuksena myös nuorille joita kohtasimme.

Ehdin minä neuloakin, vähän. Päätin että kyllä neljässä päivässä sukat voi saada valmiiksi. Mukaan Areenalle siis lähti kerä Regiaa ja puikot, sekä pieni jämäkerä pinkkiä lankaa. Turvatarkastuksessa hauskin kohta meni jotenkin näin:
"Onko sulla mitään terävää laukussa?"
"Ei. Tai siis, on mulla sukkapuikot. Mutta ne on bambua. Ei ne ole oikeastaan terävät."
"Jaa. Saakohan noita tuoda mukana..(huutaa toiselle puolen käytävää toiselle järkkärille) Hei, saako tänne tuoda sukkapukkoja?"
"Onks se nainen? (kurkkii ihmisten yli yrittäen nähdä)"
"Joo."
"Anna mennä vaan."
"Joo  kyllä sä voit nää viedä. Mä tuun sit etsimään sut jos jonkun kaulassa töröttää sukkapuikko."
"Joo rohkeesti. Mä oon tossa Lataamon ständillä duunissa. Tervetuloa!"

Pääsin siis Areenalle ongelmitta. Langan menekin kohdalla menin metsään, sillä eihän se lanka riittänyt sellaisiin sukkiin jotka olin visioinut. Huomasin virheen kuitenkin aivan liian myöhään, toisen sukan kantapäässä. Väsyneenä en kuitenkaan jaksanut ahdistua asiasta ja neuloin sukat pinkillä langalla loppuun. Kenkäsukiksi tulevat kuitenkin.

Niin. Pienellä ajatustyöllä näistä olisi saanut melkein samanlaiset. Sen siitä saa kun ei suunnittele.

En ole kuitenkaan kovin pahoillani. Kerä Regiaa oli jämäkerä vuosien takaa ja pinkinkin langan kohdalla lähes kaikki meni näihin sukkiin. Olen neulonut todella paljon omista varastoistani lankoja tämän vuoden aikana, mikä on hieno asia.

Ja onhan noissa sukissa sellaista tietynlaista söpöyttä. Semmoista epätäydellisyyttä. Ja on ne todella mukavat jalassa. Että mitäs niitä katselemaan, kyllä ne mulle kelpaa!

KYH #10, #14, #18 ja #19

Sain kuin sainkin kaikki kesäyön hullutukset valmiiksi, vaikka viimeisiä sukkia tein vielä puolitoista tuntia ennen päivän vaihtumista. Meinasin jo luovuttaakin ainakin kertaalleen, mutta parina viime päivänä ärsytys otti vallan ja neuloin loput valmiiksi hammasta purren.

Nämä säärystimet sain valmiiksi edellä kuvaamallani tavalla. Ihan perussäärystimet, mutta neljään kertaan aloitettu. En tiedä miksi, mutta työ ei kutsunut luokseen oikein missään vaiheessa. Nämä ova KYH #14.

Nämä taas kutsuivat värityksellään ja sainkin ne valmiiksi jo pari viikkoa sitten. Harmillisinta tässä projektissa oli langan loppuminen kesken. Siksi yksi harmaista raidoista on vähemmän harmaa, sillä jouduin korvaamaan loppuneen Maijan Nallella. Onneksi näin kävi vain yhden raidan kohdalla. Nämä ovat KYH numerolla #18.

Näihin säärystimiin olen jo tyytyväinen. Värit ovat retrot ja ehkä raidoituskin, mutta pidän silti. Maijaa on muuten miellyttävä neuloa. Se on paljon pehmeämpää kuin muistin.

Näiden sukkien kohtaloksi jäi melkein ufoutua. Aloitin ne innolla ja sainkin toisen sukan tehtyä ennen puolta kuuta, mutta sitten iski ähky. Huomasin sukan olevan melko kireä ja pelkäsin etteivät ne mene kenenkään jalkaan. Onneksi kuitenkin venyttämällä saa aikaan ihmeitä. Näitä sukkia neuloin muuten leffassakin eilen! Piirakkasukista tuli tämän vuoden viimeinen virallinen työ. KYH #10.

Näistä kämmekkäistä tykkään. Lankana käytin Hopeasäikeen Merinoa, joka on kyllä ihanan pehmeää ja tiukkakierteistä neulottavaa. Nam! Nämä ovat KYH #19.

Edit kertoo vielä että koko Kyhäilyni loppuraportin voi käydä kurkkaamassa tempauksen omasta blogista. Sieltä löytyy linkki myös niihin mystisiin töihin jotka tästä blogista puuttuvat!

Lomalla

Tuntuu kovin vahvasti siltä, että Berliini on saanut kovin suuren paikan sydämessäni. Kävimme kaupungissa vuosi sitten ja varasin matkat uudelleen tälle kesälle. Ja vielä jäi niin paljon näkemättä ja kokematta!

Lentokoneessa huomasin erään miekkosen neulovan sukkaa! Olin ihmeissäni ja kateellinen, sillä AirBerlinin sivuilla selkeästi kiellettiin sukkapuikot. Kukaan ei kuitenkaan mitenkään reagoinut herran touhuihin, ja bambupuikotkin näyttivät olevan kaikkea muuta kuin turvallisuusuhka, joten ensi kerralla minäkin väännän jonkin sortin neuletta. Tällä kertaa tyydyin lukemaan ja nuokkumaan.

Varasin hotellimme jälleen vanhan DDR:n puolelle, sillä länkkäripuoli ei ole koskaan meitä kiinnostanut. Handmade Berlin oli kävelymatkan päässä, joten ei sekään harmittanut karttaa katsoessa. Näin matkan jälkeen täytyy sanoa, että paikkana täysosuma, Friedrichstrassen alkupäästä loppuun oli mukava vaeltaa päivänä eräänä. Ja U-bahn sekä ratikat kulkivat ihan viereen. Luksusta.

Yllätyksenä kuitenkin tuli Oranienburgissa sijaitseva Knit Knit. Mieheni bongasi kyltin ulkoa etsiessämme aamiaispaikkaa ja totesi kaupan olevan lankakaupan näköinen. Minä tietenkin pistin nenäni kiinni ikkunaan ja tuijotin pimeää myymälää. Kauppa oli ulkoa ihan söpö, joten palasin kaupana ollessa auki. Ja voi blaah. Ihan ok, mutta ei mikään kovin erikoinen kauppa. Melko pieni ja hintatasoltaankin keskinkertainen. Muutamia jänniä lankoja sisällä oli, värivalikoimiltaan melkoisen neon. Laatuakin löytyi esimerkiksi Noron ja Malabrigon ja Lana Grossan merkeissä, mutta värikartat ja ostovimma eivät kohdanneet. Koska kaksi kaupassa ollutta nuorta naista, ilmeisesti siellä työskenteleviä, eivät olleet kovin asiakaspalvelutuulella, lähdin pikavisiitin jälkeen käymään vielä Handmade Berlinissä. Mutta siitä lisää ehkä myöhemmin.

Pidän Berliinissä erityisesti siitä, että kaikenlaista jännää tulee eteen ihan yllättäen. Kaikenlaiset taideyllätykset seurasivat toisiaan katutaiteen merkeissä. Pääsimmepä ihmettelemään myös jo kiinni pakotettua Tachelesia, josta tosin näimme vain etuseinän. Sekin kyllä kovin inspiroiva ja vaikuttava.

Myös kaupoissa oli käytetty lankoja oikein hienolla tapaa. Tässä yhden kauppakeskuksen leluosaston sisustusidea. Melkoisen suloinen sanoisin. Neulojia näkyi kaupungissa vähän, tosin +32 asteisessa ilmassa sitä neulomista en harrastanut minäkään. Koko matkan aikana sain aikaiseksi yhden rivin säärystimiin. Pieni paniikki on siis Hulluttelun kanssa, mutta mikäli eivät työt valmistu, ne eivät valmistu. Kolme työtä jäljellä, kaikki vielä mahdollisia päättää ennen tätä kuuta. Katsotaan.

Dream Stripes aka KYH #20

Tämä huivi valmistui jo päiviä sitten, mutta blokkaaminen ei ole innostanut lainkaan. Ajattelin kuitenkin näyttää todistusaineistoa valmiista huivista.

Tässä se on. Ei mikään paras teokseni, mutta ok. Yläreuna kinnaa, koska en tajunnut löysätä värinvaihtokohdassa ennen kuin huivi oli jo puolivälissä. Menköön. Kyllä sitä aina muutama tyhmyys-hullutus täytyy tehdä. Ja ohje oli jo pitkään kokeiltavien listalla. Ei siis pettymys sinänsä.

Neulemojo on hieman kadoksissa, vaikka vielä kuusi työtä on tekemättä. Olenkin tänään pakkoneulonnan lomassa tehnyt muutamat silmukkamerkit. Niiden kanssa olen ollut myös jumissa, mutta pikku hiljaa ilo taas löytyy. Ja se näkyy lopputuloksessa.

Näiden kuvaaminen on muuten kamalan vaikeaa vanhalla ja toimimattomalla kalustolla. Mutta eiköhän noista selvää saa. Tällä viikolla koodilla MATKAKASSA saa siis 30% alennusta kauppani tuotteista. Mikälie järki lähtenyt, mutta käy ihmeessä vilkuilemassa täällä, huomenna varmaankin laitan vielä muutaman setin tarjolle.