sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

KYH #9 ja #12

Otin itseäni niskasta kiinni ja tein kaksi työtä loppuun asti. Toiseen sain lanka-avustusta netin kautta, kun kerä oli loppumassa kesken, toiseen sain ihan omista varastoista menemään hieman alpakkaa.

KYH #9, lapaset miehelle. Taisi tosin tulla himpun verran tiukat. Aion jossain vaiheessa ehkä kirjailla jotain niiden päälle, mutta katsotaan. Ehkä näinkin on hyvä. Lankana Dropsin Karisma ja muutamia jämäpätkiä muista. Nopea neulottava, mutta minulle ole koko ajan tunne että lanka päästää ilmoille paljon pölyä. Täytynee vielä pestä ennen käyttöä siis.

KYH #12. Äiti pyysi ranteenlämmittimiä, lyhyitä ja mahdollisimman huomaamattomia. Ehdotin vielä pitsiä, johon hän suostui. En tiedä ovatko nämä nyt niin huomaamattomat, mutta ihan söpöt. Olisi ehkä pitänyt ottaa kuva lämmittimistä oikeasti ranteissa, tuossa ne näyttävät hieman.. Ööh. Tylsiltä. Mutta valmiina ovat joka tapauksessa.

Loput työt ovat vielä todella vaiheessa. En usko että saan ne valmiiksi kuukaudessa. Huomenna kuitenkin alkaa työ, ihan uusi sellainen. Viime yönä näin jo painajaisia asiaan liittyen. Huoh. Ehkä otan jonkin neuleen mukaan ja teen muutaman rivin työhuoneen nurkassa samalla kun suunnittelen oppisessioita. Katsotaan.


torstai 27. kesäkuuta 2013

KYH #11

Raitasukat. Mikä onkaan mukavampaa kuin vetäistä raidalliset sukat jalkaan ilmojen viiletessä? Niinpä, ei mikään. Paitsi jos mukaan lasketaan vielä kupponen teetä ja mukavan lokoisa asento. Ah, syksy.

Mutta ei mennä vielä niin pitkälle, vaan pysytään tässä kesässä. Tässä nimittäin valmiina KYH #7 eli raitasukat. Lankana Gjestalin Silja ja puikkoina 3,0 Knitpro Karbonz. Tykkäsin puikoista, mutta kadotin yhden jonnekin toisen sukan puolivälissä. Harmittaa. Toivottavasti löytyy.

Mallia otin ihan omasta päästä, mutta vaikutteita on saatu selkeästi Sheldonin sukista. Ehkä yhdet parhaimmat sukat just mulle edelleen. Ah. Istuvuus!

Nämä sukat neuloutuivat Fringeä katsoessa. Ja Twilight Zonea. Ja kaikkia muita jänniä sarjoja. Ja juu, meidän konsoleita on tuolla pöydällä. Ja joo, piuhat kuuluvat settiin koska mies ei näe estetiikkaa niin tärkeänä kuin toimivuutta. Ja toimivuudesta pidän minäkin. Ja Netflixistä.

Ja eikun seuraavan jakson ja neuleen pariin.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Hullutuksia osa 3

Viimeksi oli pää- ja jalka-asiaa. Nyt päästään käsien ja hartioiden pariin.


Tässä näette hullutukset numeroilla #9 ja #19. Harmaat tulevat miehelle, tuo huonosti siniseltä näyttävä alakuvan aloitus taas minulle. Mies saa lapaset, minä kynsikkäät. Katsotaan. Yläkerran kuvan lanka on Dropsin Karismaa, alakerta Hopeasäikeen Merinoa.

Äiti toivoi ranteenlämmittimiä auttamaan särkeviä käsiä. Alpakasta muotoutuu siis ranteenlämmittimet. KYH #12. Novat puikkoina eivät sovellu lainkaan alpakan neulomiseen. Aion silti taistella nuo valmiiksi, sillä en jaksaisi tehdä enää alkua uudelleen puikkojen vaihdon takia. Laiskuus iski.

Tämä lienee kaikkein kovatöisin hullutus tänä vuonna omalta osaltani. Dream Stripes ja lankoina merinoa ja akryyliä. Tiedän, ei mikään ideaali yhdistelmä, mutta toiminee. Päätin kaivaa omaa varastoa ennen kuin menen lankakaupoille. Kaikkea jännäähän sieltä löytyy. KYH #20. Silmukkamerkit ovat omaa tekoa. Nuo ovat suht ensimmäisiä merkkejä joita tein. Tällä hetkellä merkkeily on täysin tauolla.

Tarkkasilmäisimmät ovatkin huomanneet, että yksi työ puuttuu vielä esittelyistä. Kyllä, numero 14 uupuu. *kröhöm* 14 on säärystimet, jotka tehdään puretusta langasta, joten joka kuva näyttää kamalalta. Ärsyttävän karmiva neulepinta. Argh. Mutta kyllä ne valmistuvat ja käyvät pesulla, sitten voitte niitä kurkkia!

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Hullutuksia osa 2

Edellisessä postauksessa oli osa töistä jo kovaa vauhtia valmistumassa tai jopa valmiina.

Tässä ainoa tämän postauksen valmis työ: KYH #1 eli February Lace Headband. Tehty viime kesänä ostetusta puuvillalangasta. Kiinnitys on napeilla ja käyttömukavuus aika jees. Olen vain melko huono käyttämään hiuspantoja, koska pääni on hassun mallinen. Kaikki pannat tuppaavat tippumaan päästä. Mutta kyllä tämä kesän toimii.

Valitettavasti muiden töiden kohdalla valmistumisaste on hieman huonompi:


Innostuin kruunuista siinä määrin että päätin tehdä itselleni yhden ja kummilasten leikkeihin toisen. Nämä ovat hullutukset #16 ja #22. Koukutuin, näitä on niin mukava tehdä ja pitää! Suunnittelen jo tekeväni illalliset ystävilleni ja jokainen saa oman kruunun! Että terve vaan toverit, tällaista on suunnitteilla!


Seuraavaksi raidallisia sukkia. Rakastan raitaa, se lienee tullut selväksi. Minulla on myös hartaana toiveena päästä eroon jämälangoista purkeissa, joten käytän niitä kaikkiin mahdollisiin asioihin. Ihkulankojen jämät sitä paitsi kutsuvat tekemään neuleita! Siljasta aloitetut sukat (yllä) taas tuntuivat mukavilta työsukilta. Sillä kun on kovasti väliä miten toimistopäivän viettää. Tai minkälaisissa vermeissä. Siljat KYH #11 ja ihkuraidat #7.

Jatketaan jalkojen lämmityksellä. Mikäli tällä kertaa onnistun, näistä tulee jonkin sortin säärystimet. Raitaa tietenkin. Lankana Maija, joka onkin päässyt jo kerran aiemmin puikoille mutta sittemmin purettu. Toivotaan että nyt on enemmän onni myötä. KYH #18. Aloitus tapahtui pahimman kuumeilun aikaan, joten motivaation tehdä näitä säärystimiä näette ehkä tämän hetken tuloksessa.

Lisää näemme ensi kerralla, jääkää siis kuulolle!

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Hullutuksia

Sain kaikki 22 työtä alkuun. Ajattelin muutamassa postauksessa näyttää aloitettuja juttuja. Tässä siis:

Hullutteluja numeroilla #3, #2 ja #21, vasemmalta oikealle. Kaikenlaisia vauvasukkia, joista junasukat ehkä käyttökelpoisimmat. Värikkäimmissä käytin samanpaksuisia jämiä, joista punainen loppui kaksi kierrosta ennen viimeistä raitaa. Noroa taas jäi jäljelle vielä vaikka kuinka, joten syksymmällä saatan tehdä siitä ja jäljelle jääneestä Nallesta itselleni kivat raitasukat. Siellä kun oli oikein kivoja raitavärejä tulossa. Mutta näillä töillä siis alkuun.

Gunhildestä puhuinkin jo edellisellä kerralla. Hän on aloitus #17. Takana rannekkeeni (KYH #15), joka on kulkenut KYH-listallani myös nimellä "tatuoinnin peittäjä". Siitä tosin puuttuvat vielä napit. Töissä tarvitsee aina välillä olla jotakin peittämässä tatuointia, tuo toimii melko hyvin siihen tarkoitukseen, mikäli hihoja ei ole tuolloin saatavilla.

Sukat töihin, KYH #8. Käytin loput Heilot, joita ostin muistaakseni talvella. Ajatuksena oli käyttää langat loppuun, mutta eihän se ihan onnistunut. Punaista jäi vielä jäljelle kolmasosakerä, lilaa ehkä kuutisen metriä. Uuden työpaikkani lattiat ovat todella kylmät talvisin ja leirilläkin nuo menevät ihan perussukkina. Kulutan talvisin neljät sukat rikki, joten tarve on kova.

KYH #10 kulkee nimellä morsiussukat. Hyvä ystäväni kihlautui kuukausi sitten ja päätin järjestää hänelle jalanlämmittimet. Käsialani on todella tiukkaa, joten saa nähdä mahtuvatko nämä kuitenkaan morsiamen jalkaan. Toivottavasti. Pari kun valitsi hääpäiväkseen minun syntymäpäiväni. Tosin vahingossa :)

Tällaisia olen tehnyt viime aikoina, lisää näkyy myöhemmin. Flunssakin alkaa näyttää taipumisen merkkejä, joten ehkä viimeinen lomaviikko kuluukin jossakin muualla kuin sohvalla tai sängyn pohjalla.

torstai 20. kesäkuuta 2013

KYH #4, #5 ja #6

Ensin ajattelin että hulluttelen pelkästään sukkasarjassa ja saan valmiiksi kesän aikana 22 paria varpaanlämmittimiä. Sitten totesin aloittavani Kesäyön hullutuksen riparilta. Siinä meni sitten se idea. Ensin olin pettynyt, mutta toisaalta sain tehtyä kauan mietityttäneitä juttuja, kuten nämä ihanat pöllöt (ravlink). Saanko esitellä: Bertil, Arvid ja Mr SaxoBeak. Kaksi ensimmäistä lähtivät Hyvän mielen haasteen mukana, kolmas jäi kotiin mieheni seuraksi. Mies nimittäin näki kun Bertil ja Arvid (yllä) kuoriutuivat ja halusi itselleen samanlaisen. Kuten näkyy, ihan samanlaista ei toista kuitenkaan ole, mutta mies sai valita itse pöllön väri ja nimen. Molemmat vaikuttavat tyytyväisiltä näihin valintoihin.

Lankoina käytin kahteen ensimmäiseen ihkulankojen jämiä, kolmanteen livahti Nallea. Puikot ovat ehkä kakkoset, paha mennä sanomaan kun en tiedä noista kaikkein ohuimmista puikoista. Nämä olivat sen verran suloisia, että päätin tehdä itsellenikin yhden. Se on KYH #17. Mutta siitä myöhemmin lisää. Nyt yritän saada vielä loput aloitukset tehtyä ennen kuin tämä flunssa kaataa taas sängyn pohjalle.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kesäyön hullutus 2013 ja pikakäynti Turussa

Menin ja ilmoittauduin kesän alussa jälleen Kesäyön hullutukseen. En ymmärrä miksi, sillä kesällä on niin vaikeaa tuottaa neuleita ja lukea kirjoja ja käydä paikoissa.. Mutta en lannistu!

Olen tehnyt suurempiakin juttuja, mutta tässä valmiina KYH-teos numerolla 13. Kruunu (ravlink). Ehkä hienoin juttu vähään aikaan. Ok, tein tämän kyllä miehelleni, mutta löytynee minun päästäni useammin tulevaisuudessa. Melkoisen hauska meinaan. Sitä tuntee itsensä melkein kuninkaalliseksi.

Lankana käytin Hemtexin täysvillaista kaveria ja puikkoina kolmoset, ainoat jotka olivat enää vapaina. Olisi hullutusta varten pitänyt tyhjentää puikkoja. Mutta kun en ajatellut. Äh. Aina ei voi voittaa.

Kävin myös kurkkaamassa kummilapseni perheen uusinta tulokasta viime viikolla. Ihan pieni. Ja ihana suuri lapsi. Kyllä lapset vaan on jänniä. Samalla niin suloisia mutta ah, uhmaikäisen ahdistus! Nostan hattua (eiku kruunua!) teille kaikille joilla on jälkikasvua. Olette jossain sellaisessa zen-tilassa joka ei minulle aukene.

Turkuun oli ilmestynyt kuin vaivihkaa Lankamaailman sivuhaara, ja olihan sinne pakko vähän vilkaista. Ja nyt, pahoittelut kuvanlaadusta, kännykkäkameran kanssa leikkiminen onnistuu toisinaan.

Ostin kahdet puikot, Knitpron Karbonzit ja Novat. Ajattelin kokeilla miltä ne tuntuvat, kun olivat alessa -20%. Molemmat puikot ovat tällä hetkellä käytössä. Tavallaan tykkään, mutta Novan kanssa lankavalinta harmittaa kovasti. Neulon nimittäin alpakkaa, eikä noiden metallipuikkojen kanssa kyllä helpota tilannetta liukuminen. Mutta muuten jees. Karbonzeista ollaan montaa mieltä, itsekin vielä pohdin ovatko ne kivat vai eivät.

Näistä Siljoista on jo muotoutumassa raitasukat. Ihan perinteiset. Ja ihanat. Nämä taisivat olla alle kaksi euroa kerä. Siljan olen todennut ihan toimivaksi perussukkalangaksi jo aiemmin.

Ja sitten hämärään ostokseen. En osaa sanoa miksi tämä tuli mukaan. Värit ovat ihanat näin vyyhdillä, mutta oksennushan tuo on. Mutta ehkä kaipaan väriä ja -kröh- oksennusta elämääni? Tämä odottaa vielä suurta inspiraatiota. Sukat siitä kuitenkin tulee, itselle. En muille kehtaa tuommoisia värejä edes näyttää :)

Jossakin välissä ajattelin kirjoittaa KYH-raportin, kunhan ensin saan kaikki työt aloitettua. Tällä hetkellä olen kolme aloitusta jäljessä, sillä rippikoulu ensimmäisen lomaviikon aikana vaikutti aloitusten määrään. Leirillä sain melkein valmiiksi yhdet vauvan sukat. Eli ei mikään paras neuleviikko. Mutta leiri oli mieluista. Ihanat teinit ja ihanat työtoverit. Mieli on kovin kiitollinen.