maanantai 23. syyskuuta 2013

Roskakori. Eiku lehtikori. Eiku mikä täänyton?

Olen kyllä neulonut, ihan totta. Taaperolle sukat ja pikkusiskolle villatakkia. Takki on jo hihoissa asti, mutta kuvamateriaali puuttuu. Enkä ole jaksanut ottaa kuvia kaikista ufoista joista on tullut valmiita.

Olen yrittänyt pitää blogin mahdollisimman neule- ja virkkauspainotteisena. Tänään teen kuitenkin poikkeuksen. Tein nimittäin roskakorin. Sanomalehdistä. Se oli hämmentävää.

Kaikki alkoi siitä kun tajusin tarvitsevani työpöytäni alle roskakoria. On nimittäin äärimmäisen turhauttavaa yrittää väkertää mitään pyödällä, ellei roskia voi heittää saman tien menemään (tai koko lopputulosta mikäli harmittaa erityisen paljon). Siksi käytin kokonaisen illan kivan roskakorin etsimiseen.

Kivoja kyllä löytyi, mutta sitten se hinta tökkäsi heti alkuunsa. Lopulta totesin, että olen Tigerissa nähnyt punottuja koreja, ehkäpä voisin sellaisen tehdä itsekin. Ja eikun googlaamaan ja pinterestaamaan.


Seurasin videota lopulta melkoisen summittaisesti. Neljänä iltana pyörittelin puolikkaita Kotimaa- ja Esse- lehtiä sormet mustina painomusteesta ja liimasta. En ole elämässäni punonut yhtään mitään ja hämmästyin homman helppoutta. Mutta ei se oikeasti niin helppoa ole. Tasaista jälkeä kun oli melko haasteellista saada. Kaiken työn jälkeen pöytäni alle teki kodin tällainen yksilö:

No onhan se vähän muotopuoli. Ja muutenkin vähän hassu. Mutta se on työhönsä sopiva, ja kun siihen kyllästyn, voin heittää sen paperinkeräykseen ilman sen suurempia tuskia maailman tilasta ja muovin tuhlauksesta. Eiköhän se siis toimi tämän kodin ja käyttötarkoituksensa kohdalla ihan mukavasti.

Jännintä tässä on se, että mieheni innostui myös projektista ja haluaa nyt itse tehdä laskuista itselleen samanlaisen. Noh, mikäs siinä. Kunhan minun ei tarvitse enää pyöritellä noita materiaaleja saati punoa koria. Yksi kerta lienee ihan riittävä.

Blogi sai myös uuden ulkomuodon. Photoshop-taitoni vaatii vielä paljon hiomista, mutta alkuhan tämäkin on. Kannattiko uudistus?

lauantai 7. syyskuuta 2013

Taaperotavaraa

Meille on kotiutunut virus. Sairasloman takia olen jumittanut kotona jo kolme päivää ja koska pää on ihan höttöä, olen tehnyt helppoja käsitöitä pois alta. Olen myös katsonut Netflixistä niin paljon sarjoja, että Pleikkarimme sanoi itsensä irti puolisen tuntia sitten. Huoh.

No mutta sain minä valmiiksikin asioita. Tein neljä vuotta tilkkupeittoa. Viimeiset kaksi ja puoli vuotta tilkut olivat melkein valmiina odottamassa inspiraatiota. Että menisivät kiinni toisiinsa ihan itsekseen. Eivät ne tilkut itsekseen lähentyneet. Kaivoin siis koukun (onneksi olin kirjannut Ravelryyn koukun koon!) ja lankaa laatikoista ja yhdistin tilkun toisensa jälkeen. Yhdistämisen jälkeen kaivoin neulan ja päättelin joka ainoan langanpään.

Siinä se sitten on, kummipojalle aikoinaan aloitettu vauvanpeitto. Melkoinen homma tehdä ja ensi kerralla taidan miettiä aika pitkään ennen kuin teen tilkkupeittoa noin pienistä paloista.

Lankana peittoon käytin Novitan Bambua, sitä ensimmäistä erää joka halkeilee ja tekee muita ylläreitä. Tarkoituksena oli nimittäin tehdä kesäinen peitto jota käyttää päiväunten kohdalla. Kyllähän tästä ihanan viileä ja samalla lämmin tuli. Ehkä joku muu pieni tätä sitten joskus käyttää, sillä kummipoika täyttää tänä vuonna neljä vuotta. Ja on saanut pikkusiskon. Että semmoinen vauvanpeittoprojekti. Kiitos 2009-2013. Kuvassa oleva tuppisuu on Enno, Sorgenfresserchen eli huoltensyöjä. Sekä Enno että kaverinsa Biff saapuivat luoksemme Berliininreissulta ja ovat olleet kyllä ihan hitti niin meidän kuin vieraidemmekin kohdalla. Ihana ajatus, laita huolesi kaverin suuhun niin tehdään jotain yhdessä asialle. Näinhän sitä voi lapsillekin opettaa, kertominen huolista auttaa ja on hyväksyttävää. Enno on niiiiin tulossa matkaan tänä syksynä päivänavauskierrokselle.

Mutta jos kuitenkin mennään takaisin käsitöihin. Nopeamman neulonnan piirissä taas oli tämä vauvan takki. En tiedä onko se vauvan kokoinen vai onko se jo isompi. Tarkoitus oli tehdä 72-senttiselle tytölle paita yksivuotisjuhliin, mutta eihän tässä taloudessa ole minkäänlaista vertailukohtaa kyseisen kokoisesta lapsesta, joten aika jännäksi menee.

Oli koko hyvä tai ei, tämä takki oli kyllä kiva neulottava. Autumn Leaves nimeltään. Lankana käytin Viking Villeä, jonka ostin jo vuosia sitten johonkin sukkaprojektiin. Napit löytyivät omista kätköistä. Kuviota oli kiva seurata ja langan paksuuden vuoksi takki neuloutui suhteellisen vauhdikkaasti. Olisin tehnyt pidemmät hihat, mutta koska en osaa arvioida hihojen kokoa edes itselleni, en lähtenyt arpomaan. Nätti ja kelpaa varmasti jollekin toiselle, mikäli yksivuotias on tästä jo kasvanut yli.Ihan tekisi mieli hankkia oma pieni, jotta voisi neuloa tämmöisiä ihania ihan joka käänteessä. Mutta not to worry, ei täällä mitään lapsia aleta hankkia. Ihan vaan sairastetaan ja neulotaan.