maanantai 19. toukokuuta 2014

Kesä!

On jotenkin hämmentävää mennä yhdeksän jälkeen illalla kuvaamaan villasukkia parvekkeelle ja huomata valon silti riittävän. Kesä.

Näitä villasukkia aloitin ensimmäisiä pääsykokeita edeltävänä iltana. Totesin, että pitkän odottelun lomassa voisin ihan yhtä hyvin neuloakin.

Ensimmäistä sukkaa teinkin sitten pääsykokeiden odottelun lomassa. Eräs mies uskaltautui jopa keskusteluunkin neulomisen lomassa. On jotenkin hauska huomata, miten kovin usein neulominen kiinnostaa ja toisaalta rentouttaa muut ihmiset ympärillä keskusteluun.

Lankana toimi se ylijäämävarasto Maijaa, jota ajattelin nyt käyttää kun muutama kerä jäi. Lisäksi löysin varastoista jämäkerän punaista Nallea, jota olen yrittänyt käyttää loppuun jo kaksi kesää. Noh, tässä projektissa se loppui kuten näkyy. Loppukaistaleelle lainasin siis Viking Villeä vielä jämälankojen joukosta. Puikot olivat kolmoset ja kooksi näille muotoutui nafti 39 tai iso 38. Leveäthän nämä ovat, mutta ajattelin näitä hyvän ystävän synttärisukiksi, kotikäyttöön. Meitä on nelisen kaverusta viettämässä samaan aikaan syntymäpäiviä ja olen jo aikapäivää sitten luvannut tälle ystävälle uudet sukat.

Vaikka itse en kovin innostu neuleblogeista joissa esitellään ihan kaikkea muuta, vilautan ihan sillä uhallakin hieman paprikan taimiamme. Tänään ne pääsivät ensimmäistä kertaa pihalle koko päiväksi ja yöksi. Vähän jännittää miten ne pärjäävät, mutta jännitys lienee aiheeton. Sen verran lämmintä ja kaunista on tässä menneinä päivinä ollut.

Herneetkin uskaltautuivat viikonloppuna kasvamaan ihan vauhdilla. Lisäksi tuloillaan on vielä salaattiakin. Huraa parvekekasvatukselle! Vielä kun jaksaisi muutaman viikon olla työmodessa ja pyrkiä täysillä kouluihin, sitten voi rauhassa chillailla vaikka koko kesän. Huoh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti