torstai 29. tammikuuta 2015

Ostoksia

En ole näemmä kertonut mitään ostoksistani viime vuoden lopulta ja tämän vuoden alusta. Noh, eiköhän ole sitten jo aikakin.

Tämä on ihanaa Puffalan lankaa. Keltainen ei oikein kuvassa toistu, mutta se on juuri sellainen ihana ja aurinkoinen ja voi apua miten ihana! Luomu-Puffaa, tykkään!

Baby-Puffaa hankin kaksi vyyhtiä. Ihan vaan siksi että se on niin ihanan pehmeää. Ja lämpöistä. Käsittämättömän ihanaa niin tuntumalta kuin väriltäänkin. Tästä suunnittelin Revontulta, mutta katsotaan. Ehkä joku muukin huivi kävisi.

 KVG lopettaa Etsy-kauppansa (kiitos vaan Postilaitos jälleen kerran tästäkin. Mikä ihme siinä on että pientä käsityöläistä ei voi tukea??) ja sain kuin sainkin muutaman kivan vyyhdin itselleni. Merinon väri ei todellakaan toistu oikein, se muistuttaa enemmän lohen punaista. Mutta vaikuttaa hyvältä väriltä kaikkiin vauvailuasioihin, joita kummilapset voisivat saada.

Pakko oli myös kasvattaa sukkalankavarastoa, sillä se on ruvennut hupenemaan säälittäväksi asti. Koska kaikki oli puoleen hintaan, hyppäsi tämäkin kaveri pakettiin. Melkosen räväkkä marjapuuro, mutta enköhän sillekin löydä sukkamallin.

Lisäksi kävin erään ravelryläisen stashillä ja sieltä kotiutui Handun lankaa:
Jyrsii nämä kännykkäräpsäisyt. Tarvitsen kunnon kameran! Väri ei pääse lainkaan oikeuksiinsa. Mutta siis, tätä ja harmaata kotiutin yhteensä 600g. Hupsista. Onneksi noita laatikoita viime kesänä ja syksynä laihdutin niin, että taas mahtuu kivoja lankoja odottamaan inspistä. Jihuu!

torstai 22. tammikuuta 2015

Muuton keskeltä

Lievästi flunssaista päivää vaan. Täällä muuton keskellä elelemme, uusi koti alkaa näyttää pikku hiljaa kodilta ja omat tavarat on jo laitettu paikalleen. Vanhan kodin puolelta löytyy vielä tavaroita ja hieman pitäisi siivotakin, mutta kaikenkaikkiaan alkaa näyttää jo siltä, että meistä on tullut stadilaisia.

Kun lankalaatikot vaihtoivat paikkaa kodista toiseen, katselin jämäkeriä sillä ajatuksella että jotain pitäis tehdä. Ravelryn Lankalaatikko-ryhmästä sain kimmokkeen tehdä Vaaka ry:n tämän vuoden projektiin vauvanpeiton, jossa mitat on sovittu etukäteen. Kuvassa on ensimmäinen tilkku tulossa ja kaksi kertaa projektipussukan verran on tällä hetkellä sidottuna kiinni tuohon projektiin. Toivottavasti tämän vuoden puolella saisin tuon tehtyä.

Hupputakki taas edistyy vaihtelevasti. Tällä hetkellä neulon lisäyskerroksia. Edelleen kiva projekti, mutta kovatöinen toki. Ehkä tästäkin vielä valmista tulee ennen kesän helteitä.

Olin ajatellut, että tässä kevään aikana jatkaisin jälleen silmukkamerkkien tekoa. Kiinnostaisiko vielä jotakuta?

perjantai 9. tammikuuta 2015

Lankaleikki

Kuten moni muukin neuloja, ostin oman Veera Välimäen tekemän Lankaleikkini alennusmyynnistä. Hinta oli naurettava niin hienosta kirjasta, joten pakkohan se oli mukaan ottaa.
Ihanan inspiroiva kirja. Kaikenkaikkiaan. Vielä kun olisi varaa plussakokoisen käsinvärjättyyn villatakkiin, se olisi hienoa. Opiskelijana täytyy kuitenkin tyytyä hieman tylsempiin väreihin.

Ensimmäisenä puikoille pääsee Hupputakki. Kohta ollaan jo kainaloiden kohdalla. Vaikka väri onkin tylsä ja malli suht aivoton, se on juuri sopivan hyvä tämän hetken elämään. Ja tykkään siitä miten yksinkertainen villatakki on tulossa. Minimaalinen säätö on hyvästä ja luennoilla on taas ensi viikolla hyvä neuloa pehmeää lankaa.


Muuttokuorma senkun kasvaa. Langat on jo pakattu ja pikku hiljaa matka kohti uutta kotia voi alkaa. Kodin tiivistäminen laatikoihin on yhtä aikaa kamalaa ja ihanaa. Kyllä se tästä.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Kettutyttö

Ensimmäiset (ja todennäköisesti viimeiset) sitsini olivat kettu -teemalla. Jotakin kettua muistuttavaa piti siis tehdä asuun, mutta omistin vain mustan kotelomekon, eikä rahaa ollut.

Mutta ei hätää! Lankavarastoni kätköistä löytyi kettumaista väriä ja Ravelryn haku pelasti ohjeella. Lost in Music Coverup (ravlinki) pääsi siis käyttöön näissä juhlissa.

Pikaisesti otettu kuva todistaa, että kirkas kettuhan minusta lopulta paljastui. Ainoa harmi tässä on se, että ohje oli maksullinen, minusta aivan turhaan. Helppo perusohje, mutta tulipahan tehtyä.

Lankana toimi Cascaden Heritage värissä Cinnamon, puikkoina toimivat 3,5 resorissa ja 6 verkko-osiossa. Väri on vaan niin ihana ja lanka mukava ihoa vasten. Voi olla että käytän tätä jatkossa ihan muuten vain.