torstai 26. helmikuuta 2015

Ihan pikkuisen Petäjät

Oho hupsansaa. Blogin pitäminen on jäänyt kumman vähälle näin alkuvuodesta. Yritän parantaa tapani, kunhan saan otettua valokuvia.

Mieheni ystävä osti minulta muuton jäljiltä lapaset ja näytti niitä ystävilleen. Tämä poiki villasukkatoiveen, jonka toki toteutin mielelläni. Saajaa en kovin hyvin tunne, mutta intuitiolla sain valittua Snurresta Louhittaren Luolan Väinämöisestä oikean sävyn, ja aloitin neulomisen.

Varteen otin mallia Petäjästä, muuten mentiin melko perusmeiningillä. Puikkoina käytin kolmosia ja Väinämöinen käyttäytyikin oikein mukavasti.

Saaja sai omansa tänään jalkaan ja näytti olevan tyytyväinen. Kuvissa värit toistuvat hieman liian punaisina, oikea väri on hieman keväisempi ja vihreämpi. Mutta kaunis. Niin kaunis.

Väinämöistä voisin kyllä neuloa vaikka kuinka paljon. Ihanaa. Ah. Ja sopii mukavasti kevään teemaan, kävin tänään kirjoittamassa tenttiä kansanrunoudesta. Aika kiva tämä elämä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti