tiistai 12. tammikuuta 2016

Alkuvuoden hommia

Hyvää alkanutta vuotta 2016! Täällä on tartuttu puikkoihin ja pistelty menemään neulalla ja langalla. Muutama turistihommakin on tullut jo tehtyä.

Olen tässä viikon aikana ommellut haalarimerkkejä iltaisin kiinni hankkimiini opiskelijahaalareihin. Viime kerrallahan jätin ne ostamatta, koska aikaa opiskelijariennoille ei ollut, eikä keltainen haalarin värinä houkuttanut erityisemmin. Tällä kertaa päätin kuitenkin, että jonakin vappuna päälläni nähtäisi opiskelijavarustus. Tässä se siis rakentuu. Ainoa haaste näiden ompelemisessa on sormenpäiden jatkuva verenvuoto. En osaa ommella kovinkaan hienotunteisesti käsin, mutta vaadin itseltäni hyvää jälkeä. Huoh. Seuraavat taidan ommella ihan vaan koneella.

Lux Helsinki -tapahtuma oli positiivinen turistirysäily näin alkuvuoteen. Porukkaa oli pilvin pimein (hih) mutta pääsin minäkin vetämään narusta tuolla pilven kohdalla. Kylmyys kävi luihin ja ytimiin, mutta onneksi anoppi tarjosi kaakaota termoskannusta. Ja yleisöllä oli kauniita huiveja, lapasia ja hattuja yllään!

Nyt ihmettelette että neulotaanko täällä enää yhtään. No kyllä. Katsokaa vaikka:
Siitä tulee vihdoin pikkusiskolle lupaamani ja jo kerran purkamani villatakki. Ohje vaihtui matkalla, mutta nyt näyttäisi valmistuvan loppuun asti. Kaarrokkeessa toki täytyy hieman säätää, koska alkuperäinen ohje on niin paljon ohuemmalle langalle suunniteltu. Mutta hyvällä mallilla ollaan.

Kaikkein suurin projekti on kuitenkin lukea kaikki tämä:
Opiskelu on ihanaa ja kamalaa samaan aikaan <3>

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti